Mainos

Sami Yaffalta tunteikas päivitys – kannustaa Meeri Koutaniemeä: "Tuomareilta ei ole herunut rakkautta"

6:09
Katso Meeri Koutaniemen ja Matti Puron koskettava esitys.

Muusikko Sami Yaffa kannustaa rakastaan Meeri KoutaniemeäTanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa.

Sami Yaffa julkaisi Instagram-tilillään mustavalkokuvan vaimostaan Meeri Koutaniemestä, joka kilpailee Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa. Yaffa kertoo lähtevänsä kolmen viikon keikkamatkalle Michael Monroen kanssa, joten hän ei pääse kannustamaan vaimoaan Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman suoriin livelähetyksiin.

Yaffa toteaa leikkisästi, että livelähetysten seuraaminen studiossa on tehnyt miehestä hermoraunion. Hän pyytää seuraajiaan kannustamaan Koutaniemeä ja tanssija Matti Puroa jatkoon tulevina viikkoina.

Viime sunnuntaina Meeri Koutaniemi oli putoamisvaarassa. Leikin joutui kuitenkin lopulta jättämäänEini. Yaffa toteaa kuvatekstin lopuksi, ettei tuomaristo ole heltynyt antamaan Koutaniemelle suurempia pisteitä.

– Tuomareilta ei ole herunut rakkautta viimesen kolmen viikon aikana, vaikka pari on tanssinut upeesti joka viikko, eli jokanen ääni mitä yleisön puolelta tulee on korvaamaton, Yaffa toteaa.

 Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaisin klo 19.30.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja