Samaistutko tähän? Tytön reaktio ensimmäisen päiväkotipäivän jälkeen naurattaa somessa

Näin mennään koulutietä – Suomessa ensimmäisen luokan aloittaa noin 60 000 koululaista 6:19

Amerikkalaisen pikkutytön reaktio ensimmäiseen päivään päiväkodissa on huvittanut sosiaalisessa mediassa.

Katso yllä olevalta videolta ohjeet turvalliselle koulumatkalle!

Ensimmäinen päivä lastentarhassa on useille lapsille ja vanhemmille tunteikasta aikaa. Tunteet voivat vaihdella niin innostuksesta hermostuneisuuteen ja uteliaisuuteen.

Tosin Rebeca Maldonadon jakama video tyttärestään ensimmäisenä päiväkotipäivänä saattaa tiivistää monien päiväkodin – sekä myös loman jälkeen koulun ja töiden – aloittaneiden tunnelmat.

Äiti jakoi Twitteriin videon tyttärestään, joka odottaa, että hänet tultaisiin hakemaan kotiin tarhasta ensimmäisen päivän jälkeen. Vaikka muut lapsen ympärillä näyttävät varsin iloisilta, Malandon tytär oli kaikkea muuta kuin riemuissaan.

Katso huvitusta herättänyt video alta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lapsi kävelee äitiään kohti, nappaa päästään paperikruununsa, tömistelee ja heittää lopulta vihaisena kruunun päin kameraa. 

Kuten äiti kommentoi Twitterissä, lapsella on valitettavasti vielä aika monta vuotta aikaa olla lopen kyllästynyt, sillä päiväkoti- ja koulutie ovat vasta alussa.

Lähteet: Twitter, Mashable, Yahoo Lifestyle

Lue myös:

    Uusimmat