Salarakas tuli raskaaksi varatulle miehelle – vaimo kosti hämmentävällä tavalla

Amerikkalaissivusto paljastaa varattuun mieheen hairahtuneet naiset.

Petetyn naisen raivoon on aina vaikea varautua. Koskaan ei voi etukäteen arvioida edes sitä, kummalle nainen on loppupeleissä enemmän vihainen: miehelleen vai tämän salarakkaalle?

Yllättävän usein viha suuntautuu "miehen vietelleeseen" toiseen naiseen. Yrittäessään pelastaa avioliittoaan voi olla helpompi vihata miehen salarakasta kuin miestä itseään.

Näin kävi muutama vuosi sitten myös Dana Scottille, jonka puolentoista vuoden suhde varattuun mieheen johti myös raskauteen. Scott kertoi ABC:n Nightlinen haastattelussa, että hän lopetti suhteen ymmärrettyään, ettei mies koskaan jättäisi vaimoaan. Scott kertoo ottaneensa yhteyttä vaimoon ja pyytäneensä anteeksi lukemattomia kertoja. Se ei kuitenkaan riittänyt petetylle vaimolle.

Vaimo käräytti Scottin ShesAHomewrecker.com-sivustolla, jonne petetyt vaimot saavat purkaa tuntojaan "kodinrikkojista". Tämän jälkeen Scott ja hänen pieni poikansa alkoivat saada tuntemattomilta ihmisiltä kovasanaisia sähköposteja, joissa muun muassa toivottiin naiselle AIDSia. Scottin suuri pelko oli myös se, voisiko hän enää saada töitä mahdollisen työnantajan etsittyä hänen nimeään internetistä.

Petetty vaimo kertoi Daily Newsille tuolloin, että hän oli ollut todella raivoissaan kuultuaan miehensä saattaneen rakastajattarensa raskaaksi. Vaimo kertoo syyttäneensä toki myös miestään, eikä hän odottanut, että paljastuksesta tulisi niin kovat seuraukset Scottille. Kysyttäessä, miksi hän halusi kostaa Scottille, hän vastasi:

– Hän satutti minua niin suuresti, että halusin satuttaa häntä yhtä suuresti.

Christine Texasista, Gloria Las Vegasista, Katie Virginiasta... ShesAHomewrecker.com-sivustolla salarakkaat esitellään koko nimellä ja omalla kuvalla. Lisäksi petetyt vaimot saavat haukkua heitä mielensä mukaan. Vaimo pysyy kuitenkin itse nimettömänä.

"En aloittanut tätä"

Sivuston muutama vuosi sitten perustanut Ariella Alexander kertoi Nightlinelle vuonna 2013, että tekstit seuraavat varattuihin miehiin haksahtaneita naisia pitkän aikaa. Scottin pelko työnantajan tekemästä Google-hausta olikin aiheellinen: Julkaisut pomppaavat esiin, kun salarakkaiden nimellä hakee internetistä.

Sivustoa on kritisoitu kiusaamisesta ja naisten häpäisystä, mutta Alexander ei koe asian olevan niin.

– Jos naiset rakastaisivat naisia niin paljon, naiset eivät makaisi toisten naisten aviomiesten kanssa, hän totesi.

– En aloittanut tätä. Loin vain alustan. En anele ihmisiä paljastamaan kodinrikkojia. He valitsevat tehdä niin.

NBCNews-sivuston mukaan ShesAHomewrecker.com-sivusto on myös täysin laillinen, sillä se ei luo syytöksiä, se vain antaa niille julkaisutilaa.

Sivustolla on myös oma Facebook-profiili, josta jo sadat tuhannet ihmiset tykkäävät. Sivustolla jaetaan tarinoita ja mietelauseita pettämiseen liittyen.

Pettäminen johti avioliittoon

Alla olevalla videolla eräs toinen petetty vaimo, Noemi Sanchez, kertoo tuskastaan saatuaan tietää miehensä suhteesta. Mies meni lopulta naimisiin salarakkaansa kanssa ja parilla on lapsi, joka on vuoden nuorempi kuin Sanchezin ja miehen nuorin lapsi.

Sanchez kertoo, että voisi antaa ex-miehelleen anteeksi, mutta ei naiselle.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

*** 


Lue myös:

    Uusimmat