Mainos

Saksan liikenne puuroutui varoituslakkojen vuoksi

Saksan julkinen liikenne puuroutui tänään pahasti maan toiseksi suurimman ammattiliiton Verdin järjestettyä useita varoituslakkoja ympäri maata.

Pahiten lakoista näytti kärsineen lentoliikenne, kun tärkeimpien kenttien kenttähenkilökunta lopetti työnsä useiksi tunneiksi.

Lentoyhtiö Lufthansa kertoi joutuneensa peruuttamaan noin 300 kotimaan vuoroa. Ulkomaan lentoja ei lakon vuoksi peruutettu, mutta se aiheutti myöhästymisiä.

Palvelualan liitto Verdi haluaa lakolla painostaa työnantajaa taipumaan palkkavaatimuksiinsa. Liitto vaatii noin kahdelle miljoonalle jäsenelleen kahdeksan prosentin korotusta vuoden sopimukseen. Työnantaja on tarjonnut kahden vuoden sopimusta viiden prosentin palkankorotuksilla.

Tuore neuvottelukierros käynnistyy huomenna. Jos silloin ei saada sopimusta aikaan, liitto suunnittelee uutta lakkoaaltoa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.