Saksan koronatilanne kiristyy kiristymistään – MTV:n kirjeenvaihtaja kertoo Saksan kovista koronarajoituksista: Vain apteekit ja ruokakaupat saavat olla auki

Ravintoloiden ja vapaa-ajanviettopaikkojen sulkeminen Saksassa ei ole auttanut, vaan koronatilanne on heikentynyt entisestään.

Saksa tiukentaa koronarajoituksia keskiviikosta alkaen. Koulut siirtyvät etäopetukseen ja ei-välttämättömät kaupat suljetaan 10. tammikuuta asti.

– Kaikki kaupat sulkeutuvat apteekkeja ja ruokakauppoja lukuun ottamatta, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola.

Saksassa on jo aiemmin ollut käytössä melko tiukat koronarajoitukset. Esimerkiksi ravintolat ja kahvilat ovat olleet suljettuina jo miltei kaksi kuukautta.  Tämä ei ole kuitenkaan auttanut.

Maassa on myös tiukat ohjeistukset siihen, että sosiaalista kanssakäymistä tulisi rajoittaa tiukasti. Jouluna saa hieman vapaammin kokoontua.

– Jouluksi annetaan sen verran vapautta ihmisten kohtaamiseen, että aattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä saa kymmenen henkilöä tavata kerralla. Heti joulun jälkeen se rajataan takaisin tuohon viiteen henkilöön, Piuhola kertoo.

Koronaan kuolleita jo miltei 22 000

Viimeisen vuorokauden aikana Saksassa on raportoitu yli 20 000 uutta koronavirustartuntaa. Koko epidemian ajalta tartuntojen kokonaismäärä on jo yli 1,3 miljoonaa. Yhteensä koronakuolemia on maassa todettu miltei 22 000.

– Joka päivä koronaan menehtyy 300-600 ihmistä. Baijerin pääministeri Marcus Söderin sanoi hetki sitten, että joka kolmas minuutti yksi ihminen Saksassa menehtyy koronaan tällä hetkellä.

(artikkeli jatkuu videon jälkeen)

Saksassa totaalisulku, Ruotsissa hoitohenkilöstö kovilla – kirjeenvaihtajat kertoo, kuinka koronavirus riepottelee Eurooppaa 3:20
Saksaa odottaa rankat rajoitustoimet ja Ruotsissa hoitohenkilöstö on äärirajoilla jaksamisen kanssa – kirjeenvaihtajat raportoivat Kymmenen uutisissa, miltä koronavirustilanne näyttää Euroopassa.

Ensimmäistä kertaa pandemian aikana kaikki päättäjät olivat yksimielisiä ja päätös koronarajoituksista syntyi alle tunnissa.

– Aikaisemmin on neuvoteltu käytännössä koko päivä ja riidelty, ja riidelty vielä jälkeenkin päin. Nyt tuntuu siltä, että kaikki ottavat tilanteen hyvin hyvin vakavasti.

Saksassa katsotaan tilannetta uudelleen vuodenvaihteessa ja sen jälkeen päätetään seuraavista toimista.

Lue myös:

    Uusimmat