Venäjän ilmatorjunta on pudottanut tänään lauantaina Moskovaan matkalla olleen lennokin, uutistoimisto Reuters kertoo.
Moskovalaisasiantuntijat tutkivat parhaillaan droonin jäänteitä maassa. Asiasta kertoo Reutersin mukaan Moskovan pormestari Sergei Sobyanin Telegramissa.
Venäjän ilmailuviraston Rosaviatsian mukaan useat Keski-Venäjän lentokentät keskeyttivät toimintansa ilmatilan turvallisuushuolien vuoksi.
Rosaviatsia kertoi lausunnoissaan tänään lauantaina, että lennot oli keskeytetty Izhevskin, Nizhni Novgorodin, Samaran, Penzan, Tambovin ja Uljanovskin lentokentillä Moskovan itä- ja kaakkoispuolella.
Lisäksi Pietarin lentokentän viranomaiset ilmoittivat, että kymmeniä lentoja on viivästynyt.
Venäjän puolustusministeriö kertoi Reutersin mukaan, että kaikkiaan sen ilmapuolustusyksiköt torjuivat yli 30 Ukrainan lähettämää droonia muutaman tunnin aikana useilla alueilla maan keskiosassa.
Venäjän yli kolme vuotta sitten aloittaman hyökkäyssodan aikana Ukraina on aiemminkin hyökännyt drooneilla Moskovaan, mutta iskut pääkaupunkiin ovat melko harvinaisia.
Juttua täydennetty 23.8.2025 kello 23.08.