Saksalaislehti: Mersu lopettaa A-sarjan tuotannon – Uudessakaupungissa niitä on valmistettu jo yli 100 000 kappaletta

Saksalainen Handelsblatt uutisoi Mercedes-Benzin kompaktin A-sarjan valmistuksen loppuvan vuonna 2025. Autoa on valmistettu Valmet Automotiven tehtaalla Uudessakaupungissa pian 10 vuotta.

Mercedes-Benz lopettaa pienimmän mallinsa A-sarjan tuotannon kolmen vuoden päästä. Asian paljasti saksalainen talouslehti Handelsblatt, joka on saanut tietonsa Mercedeksen sisäpiirilähteistä.

Mercedes aikoo vastaisuudessa keskittyä yhä enemmän kalliimpiin malleihin ja erityisesti edustusautoihin. Suunnitelmien mukaan viimeiset A-Mersut tulevat liukuhihnoilta tammikuussa 2025. Päätös koskee myös Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehdasta, jossa A-sarjaa on tehty vuodesta 2013 lähtien.

Mercedes ei ole vielä kommentoinut virallisesti Handelsblattin uutista.

Liipasimella on myös B-sarjan tulevaisuuus. Lehden mukaan sen lopettamisen aikataulusta ei ole vielä päätetty lopullisesti.

Mersu haluaa keskittyä premiumiin

Konserni pitää pienten mallien valmistusta huonona bisneksenä. Parhaat voitot se käärii S-sarjasta, Maybachista ja AMG-mallistosta. Huippumallistoaan se tiivistää nykyisestä seitsemästä neljään malliin, joiden luksustasoa nostetaan entisestään. Myös katumaasturit kuuluvat tulevaisuudessa konsernin pääkohteisiin.

Mercedeksen strategiassa oli vuosikausia tavoitteena pysyä kilpailussa vahvoilla laajalla valikoimallla pikkupeleistä luksukseen. Palettiin on kuulunut parhaimmillaan 40 eri mallia. Tähän tulee nyt loppu. Jo aikaisemmin keväällä konsernijohtaja Ola Källenius ilmoitti, että seitsemästä kompaktiluokan mallista kolme vetelee viimeisiään.

A-sarjan valmistus käynnistyi vuonna 1997. Startti oli surullinen, sillä Ruotsissa niin sanotun hirvitestin pujottelussa auto kiepsahti nurin. Muutostöiden jälkeen auto pelasi hyvin. Alkuvuosina myynti sujui mainiosti. Huippuvuonna 2019 A-Mersua myytiin maailmalla yli puoli miljoonaa kappaletta. Sen jälkeen useimpien valmistajien pikkuautojen kysyntä on laskenut tasaisesti, niin myös Mersun.

Menossa on A-sarjan neljäs polvi, ennen loppua ehtii markkinoilla vielä päivitetty viides polvi.

Uudenkaupungin tehtaalla on valmistettu yli 100 000 A-Mersua.

Tehtaalla on tehty myös GLC-katumaasturia, mutta sen valmistus loppuu Uudessakaupungissa mallin uudistuessa. Tästä johtuen Valmet Automotive ilmoitti huhtikuussa muutos- eli yt-neuvotteluista. Vähennystarpeeksi kerrottiin enintään 1 100 henkilöä.

Lue myös:

    Uusimmat