Sähkön hinta on noussut jyrkästi tänä vuonna ja tällä viikolla pörssisähkö on ollut jälleen hetkittäin ennätyskallista. Asiantuntijat keskustelivat tänään Uutisaamussa siitä, mitä kuluttaja voi asialle tehdä.
Hinnannousun taustalla on pääasiassa Ukrainan sodan aiheuttama epävarmuus energiamarkkinoilla. Sähkön tuntikohtainen hinta eli pörssisähkö, toiselta nimeltään niin sanottu spot-hinta, on viime päivinä lähennellyt hetkittäin yhtä euroa kilowattitunnilta, kun se esimerkiksi toissa vuoden heinäkuussa oli keskimäärin noin kahden sentin tietämillä kilowattitunnilta.
Lakimies Kristel Pynnönen Kuluttajaliitosta sanoo, että tällä hetkellä kuluttajan on hyvin vaikeaa välttää kallista sähkön hintaa, jos ei ole ennen hinnannousua tehtyä edullista sopimusta.
– Jos on siinä onnellisessa asemassa, että on esimerkiksi vuosi sitten tehnyt sopimuksen hyvällä hinnalla, on aika lailla turvassa. Jos taas nyt on sopimus pääättymässä ja pitäisi lähteä uutta sopimusta tekemään, on todella hankala välttää kovaa hintaa.
Johtaja Pekka Salomaa Energiateollisuus ry:stä on samoilla linjoilla. Pörssisähkö voi olla ratkaisu, mutta silloin on kuluttajan on pysyttävä entistä tarkempana.
– Kukaan ei tiedä, mikä on oikea ratkaisu. Ehkä voi olla järkevää katsella tilannetta sen spot-sopimuksen kanssa, mutta silloin pitää tiedostaa myös riskit.
