Ennätyksellisen korkeaksi noussut sähkön hinta on saanut tuhannet pörssisähköä käyttävät asiakkaat vaihtamaan sähkösopimuksensa kiinteähintaiseksi.
Yksi heistä on espoolainen Pekka Piri. Pelkästään hänen omakotitalossa on jo kolmisen sataa asuinneliötä lämmitettävänä. Sähkönhinnan nousua hän seurasi pelonsekaisin tuntein.
– Kauhulla on oikea sana. Ennen hinta oli 5–6 senttiä kilowattitunnilta, nyt se on voinut mennä jo 120 senttiin. Se on ihan järkyttävää, Piri sanoo.
Piri ei ole tehnyt tarkkoja laskelmia siitä, kuinka suuren loven pörssisähkössä pysyminen olisi tehnyt hänen kukkaroonsa.
– Mutta huomattavasti kalliimpaa se olisi. Jo ennen sähkösopimuksen muutosta hankimme kolme ilmalämpöpumppua keventämään sähkölaskua. Lisäksi meillä on kolme tulisijaa.
– Pörssisähkön aikana latasimme autoamme yöaikaan, jolloin sähkö oli selvästi halvempaa, mutta nyt yösähkökin on jo niin kallista, Piri päivittelee.
Lue myös: Kurkkutilallinen ajautui epätoivoiseen tilanteeseen – sähkölasku ampaisi pilviin, vihanneskasvusto joutuu tunkiolle
Poikkeuksellisia sopimusmuutoksia
Sähkönhinnan nousu on saanut asiakkaat ottamaan yhteyttä sähköyhtiöihinsä. Helenissä viisi prosenttia asiakkaista käyttää pörssisähköä ja heistä noin 15 prosenttia on muuttanut sopimuksensa kiinteähintaiseen viime kuukausien aikana.
