Sähköautotko erityisen vähävikaisia? Lähes 10 miljoonaa katsastusta kertoo muuta
Sähköautoissa esiintyy erityisesti alusta- ja jarruongelmia, kertovat saksalaiset katsastustilastot.
9,6 miljoonaan katsastukseen perustuvan saksalaisen TÜV-raportin mukaan sähköautot eivät ole sen vähävikaisempia kuin polttomoottoriautotkaan, mikäli arviointiperusteena käytetään katsastuksissa tulleita hylkäyksiä.
Raporttiin mahtui mukaan neljä täyssähköautoa, joiden keskinäiset erot osoittautuivat varsin suuriksi. Siinä missä edullisemmat "kansansähköautot" Nissan Leaf ja Renault Zoe pärjäsivät hyvin, jättivät premiumbrändien tuotokset BMW i3 ja Tesla Model 3 enemmän parantamisen varaa.
TÜV:n toimitusjohtaja Joachim Bühler huomauttaa, että esimerkiksi jarruviat ovat sähköautoissa yleisempiä kuin polttomoottoriautoissa. Tämä johtuu muun muassa siitä, että sähköautoissa hyödynnetään energiaa talteen keräävää järjestelmää, ja vauhti hiljenee varsin tehokkaasti vain poljinta keventämällä.
Lue myös: Peugeotin maahantuoja: Hullut päivät -tarjouksesta tilattuja sähköautoja ei voida toimittaa
– Jarruja ei käytetä yhtä paljon. Seurauksena on korroosiota, mikä voi johtaa jarrujen pettämiseen, Bühler toteaa tiedotteessa.
Lisäksi hylkäyksiä aiheuttavat sähköautoissakin esimerkiksi pyörien ripustukset ja valot. Bühler huomauttaa alustan osien olevan raskaissa sähköautoissa koetuksella.
Nissan Leaf sähköautojen ykkönen
2–3-vuotiaiden autojen keskimääräinen hylkäysprosentti oli 5,3. Sähköautoista parhaiten pärjänneen Nissan Leafin hylkäysprosentti oli tässä ikäluokassa 4,3, Renault Zoen 5,3, BMW i3:n 5,9 ja Tesla Model 3:n peräti 8,9. Ikäluokkansa ykkönen oli Mercedes-Benzin B-sarja, jonka hylkäysprosentti oli 2,0.
Heikoimmin tässä ikäluokassa meni Dacialla, jonka Logan (11,6 %) ja Dokker (10,8 %) hylättiin ensikatsastuksessa kaikista tilastoihin saaduista autoista kaikkein todennäköisimmin.
Tilaston taustalla olevat katsastukset suoritettiin heinäkuun 2021 ja kesäkuun 2022 välisenä aikana. Kaikkiaan TÜV-raportissa olivat tällä kertaa mukana 226 automallin katsastustiedot.
Aiheesta uutisoi aiemmin Iltalehti.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää