Muutamien edellisten vuosien tapaan sähkö- ja hybriditekniikka olivat isossa roolissa Geneven autonäyttelyssä.
Audin osasto Geneven autonäyttelyssä oli täysin sähköistetty. Paikalla ei ollut siis yhtään autoa, jonka voimanlähteenä olisi ollut pelkkä polttomoottori, vaan esillä sähköautojen lisäksi pistokkeesta ladattavia versioita. Päälavalla komeili kaikkiaan kolme konseptia; Audin nykyiseen e-tron sähköautoon pohjautuva linjakkaammalla kattolinjalla varustettu Sportback, matala neliovinen sedan nimeltään e-tron GT, sekä kompaktimpaan kokoluokkaan sijoittuva katumaasturi Q4 e-tron.
e-tron GT esiteltiin marraskuun lopulla Los Angelesin autonäyttelyssä ja nyt oli vuoro näyttäytyä Euroopassa. Kyseessä on Audin kasvavan sähköautomalliston urheilullisin versio. Auto on varustettu kahdella sähkömoottorilla, jotka tuottavat tehoa 434 kW (590 hv). Satasen nopeuteen sähkösportti spurttaa 3,5 sekunnissa ja 200 km/h tulee mittariin reilussa 12 sekunnissa. Huippunopeus on rajoitettu lukemaan 240 km/h. 90 kWh:n akusto on sijoitettu ohjaamon alle, ja tämän kapasiteetin turvin auton toimintamatkaksi ilmoitetaan yli 400 kilometriä.
Näistä viimeinen sijoittuu nimensä mukaisesti Audin mallistossa hiljattain esitellyn Q3:n ja keskikokoluokan Q5:n väliin. Auto rakentuu Volkswagen-konsernin sähköautoille suunnitellulle MED-alustarakenteelle, ja pituutta konseptiautolla on 4,59 metriä. Akku on sijoitettu lattian alapuolelle ja sen kapasiteetiksi valmistaja ilmoittaa 82 kWh. WLTP-mittaussyklin mukaiseksi toimintamatkaksi valmistaja ilmoittaa yli 450 kilometriä. Auto on varustettu kahdella sähkömoottorilla, joiden tarjoama yhteisteho on 225 kW (306 hv). Nelivetoinen auto saavuttaa satasen nopeuden 6,3 sekunnissa ja huippunopeus on rajoitettu lukemaan 180 km/h.
Sisätilojen muotoilussa Q4 e-tronissa on haettu uutta ilmavampaa tyyliä. Keskikonsolin rakenne on aiempaa porrastetumpi ja avarampi. 12,3-tuumainen multimediajärjestelmien ja navigoinnin hallintaan tarkoitettu näyttö on ylhäällä kojelaudassa, ja tämän alapuolelta löytyy ilmastoinnin säädöille tarkoitettu näyttö.
Audin osastolla nähdyistä autoista ensimmäisenä tuotantoon on tulossa e-tron Sportback, jonka tuotantoversion esittely tapahtuu vielä tänä vuonna. e-tron GT:tä ja Q4 e-tronia odotetaan esiteltäväksi vuoden 2020 puolessa välissä. Audin on ilmoittanut, että vuoteen 2025 mennessä valmistajalla on kansainvälisesti tarjolle 12 täyssähköautoa, ja arviolta nämä vastaavat noin kolmannesta merkin myynnistä.
Kuvat: Mikko Autio
Teknavi palaa tv-ruutuun uusin 17. tuotantokauden jaksoin! Kauden ensimmäinen jakso nähdään maanantaina 25.3. klo 22.35 MTV3-kanavalla.
Uusimmat
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
22:06
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
20:11
Vapaan Venäjän legioona väittää taistelevansa venäläisjoukkoja vastaan Belgorodissa
-
20:09
Risto E. J. Penttilä Blinkenin vierailusta: "Suomen kansainvälinen asema on nyt vahvempi kuin pitkään, pitkään aikaan"
-
20:01
Tämä mahdollisti Esapekka Lapin komean nousun kärkeen – riskitaktiikan taustalla yksi iso onnistuminen: "Ei ole Grönholm siellä"
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo tyrmistyy kommentista: "Olet tehnyt sen jo ihan itse"
-
19:41
Säveltäjä Kaija Saariaho on kuollut
-
19:15
Vieläkö muistat Haminan mursun? Eläin sijoitetaan Luonnontieteellisen museon paraatipaikalle – tältä se näyttää nyt
-
19:05
Esko Eerikäinen onnitteli äitiään syntymäpäivänä vanhojen kuvamuistojen kera: "Meidän suhde on erityinen, välillä kummallinen"
-
Lataa lisää