Ensimmäisiin olympialaisiinsa tähtäävän aitajuoksija Nooralotta Nezirin hallikausi ei ole tuonut huipputuloksia, mutta kauteen valmistautuminen on silti hyvässä vaiheessa.
23-vuotias Neziri on saanut nauttia suhteellisen ehjästä harjoituskaudesta
-Tosi hyvin on mennyt, että mitään vammoja ei ole ollut, eikä oikeastaan flunssaakaan. Yksi mahatauti iski ja se oli vähän yllättävä ja harmillinen. Muuten kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Reilun viikon päästä lähden viimeistelyleirille Italiaan, hyväntuulinen Neziri kertoi MTV Sportille.
Helmikuussa molemmat polvet pitivät nuoren naisen hetken poissa harjoituskentiltä. Nooralotta avasikin mitä oikein tapahtui.
- Tökkäsi piikkari yksinkertaisesti tartaaniin niin, että jalka lähti alta ja kaaduin molemmat polvet edellä. Onneksi tuli vain pintahaavoja, mutta ne tulehtuivat aika ikävästi ja ne oli juuri tuossa taitoskohdassa, niin ei oikein pystynyt edes hölkkäämään, kun ne olivat niin kipeät. Siinä jäi sitten yhdet kisat väliin, muttei mitään sen ikävämpää.
Nyt Nooralotalla on kaikki mainiosti, vaikka helmikuussa oli muitakin häiriötekijöitä.
- Siinä opiskelut painoi kovaa päälle, ja samaan aikaan oli treenejä ja kilpailuja, niin oli sitten vähän väsyneet jalat. Nyt koulu alkaa olemaan loppusuoralla kevään osalta, niin saa keskittyä vain urheilemiseen.
Ulkokisakauden avauspaikka vielä epäselvä
Nezirin suunnitelmissa on aloittaa kausi ulkoradoilla vajaan kuukauden sisällä ulkomailla. Kisakalenterin avausta ei ole vielä lyöty lukkoon.