Seiväshyppääjä Wilma Murrosta laaditussa tuoreessa Yli kaiken -uutuuskirjassa valotetaan loukkaantumista, joka murskasi yleisurheilijan vuosikausien tärkeimmän unelman, Pariisin olympialaisissa mitalista taistelemisen.
Murron tiimin jäsen, urheilupsykologi ja psykoterapeutti Hannaleena Ronkainen Jyväskylästä oli ensimmäisten joukossa, joka sai kuulla Murron uran siihen asti kenties valtavimmasta takaiskusta. Murron ortopedi oli soittanut urheilijalle tämän vielä ollessa parkkihallissa, että takareidestä oli löytynyt repeämä, jonka myötä Pariisin kisoihin selviytyminen olisi siinä ja tässä.
– Kun vapauduin edellisestä tapaamisesta, Wilmalta oli tullut monta puhelua. Osasin aistia siinä kohdassa, että nyt on tapahtunut jotain käänteentekevää, Ronkainen muistelee Hippo Taatilan kirjoittamassa kirjassa.
Kun kaksikko sai etäyhteyden auki, Murron "puhetulvasta" ei ollut tulla loppua. Ronkainen muistuttaa, että shokkitilaan kuuluu epätodellisuuden tuntu.
– Wilmalle Pariisin olympialaiset oli merkitty kalenteriin isoin kirjaimin jo vuosien ajan, ja hänen oli päästävä sinuiksi menetyksen tunteen kanssa. Tiesin, että Wilmalla on paljon turvallisia ihmisiä ympärillä, ja yhtä lailla tiesin, että tiedossa on monenlaisia tunteita ärtymyksestä suruun ja turhautumiseen, Ronkainen sanoo.
– Ensimmäisinä viikkoina Wilmalla oli selkeitä masennusoireita. Minun näkökulmastani ne olivat ihan normaaleja reaktioita tuollaiseen tilanteeseen: mielialan laskua, alakuloa, surullisuutta, voimattomuutta, kiinnostumattomuutta.
Alkuun videopuheluissa Ronkaista odotti "kalpea, epäuskoinen ja eksyneen oloinen nuori nainen."
