Saatko kylmiä väreitä? Australiasta löydettiin kolmisilmäinen käärme
Australian Pohjoisterritorion pääkaupungin liepeiltä on löydetty pytonkäärme, jolla on kolme silmää. Ylimääräinen silmä sijaitsee pytonin päälaella – ikään kuin kykloopilla.
BBC:n haastatteleman professori Bryan Fryn mukaan käärmeen epämuodostuma oli luonnollinen mutaatio.
– Oletamme, että kolmas silmä on kehittynyt aikaisessa vaiheessa käärmeen kehitystä. On erittäin epätodennäköistä, että mutaatio johtuisi ympäristötekijöistä, sillä matelijoiden epämuodostumat ovat melko yleisiä, kerrotaan luontoviranomaisten Facebook-julkaisussa.
Käärmeen rakenne oli ainutlaatuinen – käärme-eksperttikin hämmästelee
Käärmeen rakennetta tutkittiin muun muassa ottamalla röntgenkuvia sen kallosta. Kävi ilmi, että toisin kuin oletettiin, käärmeellä oli yksi pääkallo kahden yhdistyneen kallon sijaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Viranomaisten mukaan kallossa kaikille silmille oli omat silmäkuoppansa, ja ne kaikki toimivat kuten silmän pitääkin.
– En ole koskaan aiemmin nähnyt kolmisilmäistä käärmettä, mutta meillä on laboratoriossa kaksipäinen mattopyton. Se on erityyppinen mutaatio, jota voidaan verrata siamilaisiin kaksosiin, professori Fry kertoo BBC:lle.
Noin 40-senttinen käärme menehtyi viikko sen löytymisen jälkeen, sillä sillä oli vaikeuksia syömisen kanssa epämuodostumansa vuoksi.
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Uusimmat
-
23:33
Yhdysvallat: Hamas ei halunnut naispanttivankien paljastavan kohteluaan
-
22:57
Puolustusministeri Häkkänen: DCA-sopimus allekirjoitetaan mahdollisesti ennen joulua – kenen nimi alle? "Tämä on puolustushallintojen välinen yhteistyöasiakirja"
-
22:16
Valioliiga teki 7,8 miljardin jättisopimuksen
-
21:50
Väite: Bolivian ex-suurlähettiläs toimi Kuuban agenttina ja vakoili yli 40 vuotta Yhdysvaltoja
-
21:03
Tässä ovat maailman pisimmät hiukset – mittaa huikeat 236 senttiä!
-
21:01
Näyttelijä Florence Pughia heitettiin esineellä kasvoihin elokuvan fanitapahtumassa
-
20:53
Ott Tänak tiedostaa Hyundailla odottavat paineet – "On onnistuttava"
-
20:43
Näin sujui lasten itsenäisyyspäivän vastaanotto – Elvis Akaalta kertoo mietteet pääministeristä
-
20:37
Joku puhkoi kuukausien ajan autojen renkaita pittoreskissa italialaiskylässä – poliisi käräytti "rikollisen"
-
20:30
Odotettu MLS-siirto vaarassa? Luis Suarez teki kovan paljastuksen kärsimyksistään – "En yksinkertaisesti pysty"
-
20:25
Tietoliikenneyhteydet Gazassa jälleen poikki – MTV seuraa sotaa
-
20:23
Krista Kiurun johtama riitaisa valiokunta pääsi sopuun
-
20:00
Salkkarit-hahmo pelästyy hiippailijaa – käy kimppuun turvasumutteella
-
19:50
SM-liigasensaatio yllätti Jukka Jalosen – tehnyt rakettimaisen nousun kolmosdivarista A-maajoukkueeseen
-
19:48
Diplomaattilähteet: EU:n jäsenvaltiot keskustelevat huomenna Ukrainan jäsenyydestä – MTV seuraa sotaa
-
19:41
Vladimir Putinille esiteltiin ydinaseen "laukaisupainike" – kieltäytyi painamasta
-
19:36
Tältä näyttää itsenäisyyspäivän sää: Pakkasta koko maahan
-
19:21
IIHF teki kaulasuojista pakollisia
-
19:14
Kuljetusalan etujärjestön puheenjohtaja erosi tehtävästään rattikäryn vuoksi
-
18:59
Google Maps opasti Las Vegasin F1-turistit "kiertotielle" – surkuhupaisa lopputulos
-
Lataa lisää