Palvelualojen ammattiliitto PAM vetoaa hallitukseen kehysriihen alla. PAM sanoo tiedotteessaan, että päätöksissä tarvitaan vahvaa oikeudenmukaisuuden tajua, kun jaossa on pelkkää kurjuutta.
Hallitus kokoontuu ensi viikon alussa kehysriiheen tekemään isoja säästöpäätöksiä.
PAMin mukaan hallituksen tähän mennessä toteuttamat ja päättämät valtiontalouden säästötoimet ovat rankaisseet matalapalkkaisia palvelualojen ammattilaisia sekä vastentahtoisesti osa-aikatyötä tekeviä. PAMiin kuuluu esimerkiksi tarjoilijoita, siivoojia, kokkeja ja kaupan alan työntekijöitä.
– Leikkaustoimet niin työttömyysturvaan kuin muihin tukiin ovat iskeneet vain pienituloisiin. Samalla suuripalkkaiset saavat nauttia veroalennuksista. Tämä on kohtuutonta, sanoo PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen tiedotteessa.
PAMin tiedotteessa kuvaillaan tilannetta, jossa lapsiperheen toinen aikuinen jää työttömäksi ja haluaisi ottaa vastaan osa-aikatöitä sovitellulla työttömyysetuudella.
Tällaisessa tilanteessa työttömyysturvan lapsikorotusten ja suojaosan poisto leikkaavat osa-aikaisesti työskentelevän perheellisen palvelualojen työntekijän työttömyysetuutta kuukausitasolla jopa 300–400 euroa.
Asumistuen muutokset tarkoittavat puolestaan, että korkeiden asuinkustannusten alueella tällaiseen perheen kuukausittaiseen toimeentuloon kohdistuu vielä 100–200 euron lisäleikkaus, PAM laskee.
Lisäksi hallitus on päättänyt kansaneläkeindeksin jäädytyksestä vuoteen 2027 saakka. Tämä tarkoittaa, että etuuksien määrä ei nouse, vaikka yleinen hintataso nousisi.