Esa-Pekka Salonen tulistui Orpon hallitukselle: " Ei tämä ole mikään esoteerinen asia"
Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen on huolissaan hallituksen aikeista leikata ennestään pienistä kulttuurimäärärahoista, joiden nostamista on sen sijaan toivottu.
– Minä olen syvästi huolestunut ja vihainen leikkaamisesta. Ei tämä ole mikään esoteerinen asia vaan leikataan palveluista.
Salonen haluaa nostaa julkiseen keskusteluun myös Petteri Orpon (kok.) hallituksen suunnitelman yleishyödyllisten säätiöiden yhteensä miljardin suuruisen tuoton verottamisesta. Tuotosta iso siivu on jaettu avustuksina myös kulttuurijärjestöille ja laitoksille.
– Isoimpien kaupunkien ulkopuolella olevat taidelaitokset hoipertelevat maksukyvyttömyyden tuntumassa, jos siitä otetaan siivu pois se voi tarkoittaa sitä, että nämä taidelaitokset joutuvat lopettamaan, harmittelee Salonen.
Lue lisää: Esa-Pekka Salonen sai "musiikin Nobelin"
Boikotoi Putin-mielisiä, ei venäläistä musiikkia
Salonen boikotoi Putin-mielisiä taitelijoita, mutta vanhaa venäläistä musiikkia hän yhä esittää.
– Tuen niin kuin muutkin kollegani ja taidelaitokset ympäri länsimaita tätä boikottikategoriaa, että jos on Putinin puolella ja sodan puolella niin ei kutsuta. Ammoin sitten kuolleiden venäläisten taiteilijoiden teoksia ei tarvitse boikotoida, koska minun on vaikea nähdä, että Pjotr Tšaikovski olisi syypää siihen, mitä Harkovan ulkopuolella tapahtuu tänä päivänä.
Salonen sanoo tuntevansa suomalaisuutensa voimakkaasti, vaikka on vuosikausia asunut ulkomailla.
– Tunnen sen arvon minun kulttuuriperintöni ja kieleni arvon. Arvostan sitä hyvinvointiyhteiskuntaa, jonka kasvatti olen. Olen aina tosi ylpeä, kun tulen käymään täällä ja näen, kuinka konsertit on täynnä väkeä ja kuinka nuoria lahjakkuuksia on koko ajan tulossa kouluista, Salonen iloitsee.
Katso Esa-Pekka Salosen koko haastattelu jutun alussa olevalta videolta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää