S-ryhmä aikoo jatkaa hintojen laskemista, vaikka osa osuuskaupoista ottanut takkiin

S-ryhmä aloitti mobiilimaksamisen 1:47
Viimeksi S-ryhmä oli otsikoissa otettuaan käyttöön mobiilimaksamisen.

S-ryhmä haluaa jatkaa tuotteiden hintojen laskemista, kertoo SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä. Hän painottaa, ettei hintojen laskeminen ole pois tuottajille maksetusta hinnasta.

–  Siitä ehkä yksi hyvä esimerkki on se, että teollisuus ei edes tiedä milloin laskemme omaa hintatasoa ja halpuutamme. Olemme käyneet hintaneuvottelut teollisuuden kanssa erikseen, mutta laskemme hintaa, kun olemme pystyneet parantamaan omaa tehokkuuttamme, Heikkilä sanoo.

Heikkilän mukaan hintojen laskemisen vuoksi S-ryhmän kate on laskenut päätoimialalla. Osa osuuskaupoista ei ole kyennyt säästämään muista kustannuksista samalla kun ne ovat laskeneet tuotteiden hintoja, minkä vuoksi niiden tulokset ovat heikentyneet.

Heikkilä kertoo osuuskauppojen kuitenkin sitoutuneen hintojen laskemiseen.

–  Enemmän vaihtelut osuuskauppojen tuloksissa riippuvat siitä, miten kukin osuuskauppa on pystynyt hakemaan tehoja. Siellä meillä on vielä liian paljon kirjavuutta.

Kuluva vuosi voi olla haastavampi

S-ryhmän operatiivinen tulos nousi viime vuonna 355 miljoonaan euroon, kun se oli toissa vuonna 344 miljoonaa euroa. Veroton vähittäismyynti kasvoi viime vuonna 2,2 prosenttia 11,5 miljardiin euroon.

Heikkilä kertoo S-ryhmässä olleen hyvää kehitystä kautta linjan.

–  Suurin parannus meillä tapahtui SOK:n oman liiketoiminnan ympärillä, siellä erityisesti hotellit petrasivat ja lähialueiden, Venäjän ja Viron liiketoimintojen tulos parani.

S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti kasvoi Suomessa viime vuonna 4,8 prosenttia toissa vuodesta.

Heikkilän mukaan kuluvasta vuodesta odotetaan hieman haastavampaa, koska bkt:n odotetaan laskevan hieman.

–  Päätoimialalla aiomme olla entistä hintakilpailukykyisempiä eli tehokkaampia, jotta voimme edelleen halpuuttaa ja toisaalta parantaa tarjontaamme.

Osuuskaupat maksoivat viime vuonna bonuksia jäsenilleen yhteensä 329 miljoonaa euroa. Asiakasomistajaa kohti rahaa maksettiin keskimäärin 157 euroa. Bonusten lisäksi summaan sisältyivät maksutapaetu, ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko.

Pientuottajille suoramyyntimahdollisuus

S-ryhmä aloittaa tänä vuonna kokeilun, jossa pientuottajille tarjotaan mahdollisuus myydä tuotteitaan suoraan asiakkaille kauppaketjun verkkokaupassa. Kokeilussa tuotteet tilataan verkkokaupasta ja haetaan kaupan noutopisteeltä.

Tuottaja hinnoittelee tuotteensa itse, ja S-ryhmä perii tuottajalta ainoastaan välityspalkkion.

–  Emme ole päättäneet, onko komissiota edes tässä alkuvaiheessa. Komission toimiva taso selviää varmaan pilotin aikana: mitä maksavat meille syntyvät kustannukset ja millä hinnalla lopputuotteelle on kysyntää.

Pilotissa ovat mukana pääkaupunkiseudun HOK-Elanto, Pirkanmaan Osuuskauppa ja Satakunnan Osuuskauppa.

Lue myös:

    Uusimmat