Ryöstöjen uhreiksi joutuneiden alaikäisten määrä on kasvanut – nuorten tekemien ryöstöjen määrä tuplaantui Helsingissä tänä vuonna

MTV tapasi Helsingin yössä ryöstettyjä ja ryöstäjiä: Joosua, 12, pelkää puukotusta parin kympin tähden 6:26
MTV tapasi ryöstettyjä ja ryöstäjiä Helsingin yössä: Joosua, 12, pelkää puukotusta parin kympin tähden, Toni ymmärtää ryöstäjiä.

Ryöstörikosten uhriksi joutuvien alaikäisten määrä on miltei kaksinkertaistunut kuudessa vuodessa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 alle 18-vuotiaita ryöstöjen uhreja oli 253, viime vuonna luku oli 445.

Törkeän ryöstön kohteeksi joutuneiden alaikäisten määrä on nelinkertaistunut. Kun kuusi vuotta sitten törkeän ryöstön kohteeksi joutui 24 alaikäistä, viime vuonna luku oli 99.

Lain mukana törkeäksi ryöstöksi katsotaan teko, jossa esimerkiksi aiheutetaan uhrille vaikea vamma tai teossa käytetään hengenvaarallista välinettä kuten veistä.

Poliisin mukaan ryöstelyilmiö näyttää paisuvan entisestään, sillä tänä vuonna esimerkiksi Helsingissä on kirjattu tuplamäärä alaikäisten tekemiä ryöstöjä viime vuoteen verrattuna.

– Meillä on tullut nuorisotutkintaan tuplamäärä alaikäisten tekemiä ryöstöjä. Kun viime vuonna alaikäisten tekemiä ryöstöjä kirjattiin meillä reilu 60, tänä vuonna niitä on kirjattu tähän mennessä 130, kertoo Helsingin rikospoliisin johtaja Markku Heinikari MTV Uutisille.

Yhdessä teossa saattaa olla useita tekijöitä.

– Alaikäisten tekemät ryöstöt ovat lisääntyneet. Tyypillinen alaikäisen tekemä ryöstörikos on sellainen, jossa myös uhri on alaikäinen.

Tilastojen mukaan alle 15-vuotiaisiin kohdistuvat ryöstöt ovat kaksinkertaistuneet ja törkeät ryöstöt kolminkertaistuneet kuudessa vuodessa.

Käytetty muoti on kauppatavaraa

Poliisin mukaan nuorten ryöstörikokset ovat lisääntyneet koko pääkaupunkiseudun alueella. Mediatietojen mukaan myös muissa suurissa kaupungeissa on näkynyt vastaavia alaikäisten tekemiä ryöstöjä.

– Meillä ei ole mitään yhtä selittävää syytä, miksi näin on, Heinikari sanoo.

Yhtenä syynä poliisi pitää sitä, että nuorten muoti on hyvin kallista.

– Nuoret käyttävät tosi kalliita vöitä, takkeja ja kenkiä, eikä kaikilla ole siihen varaa ja näitä tuotteita hankitaan sitten ryöstämällä, Heinikari kuvailee.

Ryöstösaaliiksi joutuvat takit saattavat maksaa tuhat euroa ja muutkin asusteet satoja euroja.

– Toinen syy on se, että vaatteet menevät hyvin kaupaksi eli ne ovat kauppatavaraa. Poliisilla on havaintoja siitä, että ryöstetyt vaatteet saattavat mennä hyvin nopeastikin myyntiin sosiaalisessa mediassa.

Kauppatilanne voi päättyä ryöstöön

Helsingin poliisin tiedossa on myös tapauksia, joissa laillisesti hankittujen vaatteiden ja asusteiden myyjä on joutunut ryöstön kohteeksi.

– Nuori on myynyt arvokasta vaatetusta netissä tai sosiaalisessa mediassa. Sitten on sovittu tapaaminen jonnekin ostajan kanssa, ja myyjä onkin ryöstetty, Heinikari kertoo.

Ilmiö on näkynyt jo pitkään huumekaupan puolella, jossa ryöstetyksi on joutunut sekä huumeiden myyjiä että ostajia.

– Ilmiö näkyy etenkin nuorten nettikaupassa, jossa tapaamisia sovitaan jomman kumman osapuolen toimesta ihan ryöstötarkoituksessa.

Lue myös:

    Uusimmat