Salibandyn MM-kisojen fiasko johti melkoiseen lakaisuun Ruotsin salibandyliitossa.
Koko naisten maajoukkueen valmennus on saanut potkut. Ruotsin liitto kertoo asiasta tiedotteessaan.
Ruotsin naisten maajoukkue jäi hiljattain päättyneissä MM-kisoissa neljänneksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Ruotsi jäi ilman mitalia lajin maailmanmestaruuskisoissa. Se hävisi pronssiottelussa Suomelle. Länsinaapuri oli juhlinut MM-kultaa yhdeksän kertaa peräkkäin.
Tuoreen tiedotteen mukaan Ruotsin tavoite on pelata aina finaalissa. Kun tämä tavoite ei Tshekin kisoissa toteutunut, on maajoukkueen johtoryhmän nyt vaihduttava, kommentoi liiton pääsihteeri Christer Abrahamsson.
Näinpä siis päävalmentaja Linn Lundström ja koko valmennus- ja taustaryhmä on nyt saanut lähteä.
– Haluan kiittää Linnia, Joelia ( apuvalmentaja Rauswall) ja koko valmennusryhmää heidän tekemästään työstä sekä MM-kisoihin valmistautuessa että niiden aikana. Tulos ei vastannut yhteisiä odotuksiamme, mutta heidän sitoutumistaan ja tahtoa tämän matkan aikana ei voi kiistää, liiton urheilukehityspomo Joakim Lindström kommentoi.
Uusi maajoukkuevalmennus valitaan ensi vuoden puolella. Ruotsin liitto aloittaa rekrytointiprosessin vuodenvaihteen jälkeen. Seuraavat MM-kisat pelataan Suomessa vuonna 2027.

