Ruotsissa hyväksyttiin uusi terrorisminvastainen laki – Turkki vaati tiukennusta

Ruotsin parlamentti eli valtiopäivät on hyväksynyt tänään maan uuden terrorisminvastaisen lain, joka astuu voimaan kesäkuun 1. päivänä.

Terrorisminvastaisen lain tiukentaminen oli yksi Turkin tärkeimmistä vaatimuksista Ruotsille maan Nato-jäsenyyden ratifioimiseksi.

Lakia puolsi valtiopäivillä reilu enemmistö ja se hyväksyttiin äänin 268–34.

Uuden lain myötä myös terroristijärjestön toimintaan osallistumisesta tulee rikos, vaikka ei suoraan osallistuisi terroritekoihin.

Oikeusministeri Gunnar Strömmer on luonnehtinut lakia huomattavasti laajemmaksi nykyisin voimassaolevaan verrattuna.

Uuden lain myötä todisteiksi kielletyn järjestön toimintaan osallistumisesta voidaan pitää esimerkiksi terroristijärjestöksi luokitellun ryhmän kokouspaikkojen, leirien tai kuljetusten järjestämisen, ruoanlaiton jäsenille tai varusteista huolehtimisen, kertoi uutistoimisto TT.

Ministeri Strömmer on kuitenkin sanonut, että mielenosoitukseen tai kokoontumiseen osallistumisesta ei itsessään tehdä rangaistavaa.

Lakia moitittu liian laajaksi ja epäselväksi

Lakia on arvosteltu epäselvyydestä ja liian pitkälle menemisestä kriminalisoimisessa. Sen hyväksymistä kuitenkin vastusti vain kaksi puoluetta, Ruotsin vasemmistopuolue sekä vihreät.

Vasemmistopuolueen Gudrun Nordborg sanoi pelkäävänsä, että esimerkiksi lääkäreitä, jotka hoitavat rauhan aikana terroristeina pidettyjä henkilöitä, voitaisiin rangaista.

Sosialidemokraatit äänestivät lain puolesta, mutta näkivät siinä riskejä. Heistä Ruotsin hallitus ei ollut punninnut lakineuvoston esittämää kritiikkiä tarpeeksi tarkasti ennen lakiesityksen antamista valtiopäiville.

Puoltajien mukaan laki kuitenkin mahdollistaa esimerkiksi ulkomaisten, diktatuureja vastustavien vastarintaliikkeiden toiminnan Ruotsissa tai jos katsotaan, että liike edistää demokratiaa.

Ruotsi joutui muuttamaan myös perustuslakiaan

Suomen Nato-jäsenyyden hyväksymisen yhteydessä Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi, ettei Ruotsin ratifioimista voida ottaa käsittelyyn Turkin parlamentissa ennen kuin laki on astunut voimaan.

Lain etenemisen mahdollistamiseksi Ruotsi joutui muuttamaan perustuslakiaan, koska sen katsottiin rikkovan Ruotsin yhdistymisvapautta koskevia lakeja.

Ruotsi on jo ottanut käyttöön tiukempia terrorisminvastaisia pykäliä vuonna 2017 Tukholmassa tehdyn terrori-iskun jälkeen.

Tuolloin uzbekistanilainen turvapaikanhakija surmasi viisi ihmistä ajettuaan rekalla vilkkaalle ostoskadulle Tukholman keskustassa, Isis-äärijärjestön nimissä.

Lue myös:

    Uusimmat