Ruotsin MM-ralliin palaava Marcus Grönholm herkuttelee maailmanmestareiden kohtaamisella: ”Vanhat parrat tulevat mukaan”

Ensi kauden WRC-autot julkistettiin 1:38
Videolla kuvaa Toyotan WRC-auton julkistamistilaisuudesta.

Kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm tekee vielä yhden kerran paluun rallin MM-sarjaan Ruotsissa. Samassa rallissa nähdään peräti kolme maailmanmestaria, kun lähtöviivalle asettuvat hallitsevan mestarin Sebastien Ogierin lisäksi myös Sebastien Loeb ja Grönholm.

50-vuotias Grönholm tekee paluun MM-ralliin alkavalla kaudella. Grönholm ajaa Ruotsin rallissa Toyotan kalustolla. Päätös kertaluontoisesta paluusta ralliauton ohjaksiin syntyi yhteistuumin Tommi Mäkisen kanssa. Paluu oli lähellä jo viime kaudella, mutta tuolloin Toyotan resurssit eivät antaneet myöten.

– Se oli jo pitkään Tommin puolelta ok, mutta minä puntaroin ja mietin, että kannattaako enää lähteä. Ajamisen hauskuus voitti. Vielä kerran huippukalustolla.

– Sanoin, että en ajaisi kilpaa enää ja nyt olen pyörtänyt sen. Se tietysti vähän harmittaa, etten pitänyt lupausta, mutta onhan tämä aika hauska tilanne kuitenkin, Grönholm naurahtaa MTV Urheilulle.

Grönholmin paluuralliksi valikoitui luminen Ruotsi, jossa Grönholm on juhlinut voittoa viisi kertaa urallaan. Päätös rallin valinnasta ei ollut suomalaiskonkarille vaikea.

– Olen aina sanonut, että en aja ainakaan Jyväskylää. Lumipenkkojen välissä ajo sopisi hyvin tällaiselle vähän jo lopettaneelle kuskille. Siellä pitää tietenkin ajaa kovaa, mutta kun on oikein kiva keli, siitä menosta pystyy oikeasti vähän nauttimaan. Siinä on jotain talviajon riemua hyvillä renkailla ja pidolla, Grönholm perustelee valintaansa.

Ruotsin MM-rallissa nähdään peräti kolme maailmanmestaria, sillä Grönholmin ja hallitsevan maailmanmestarin Sebastien Ogierin lisäksi myös yhdeksän kertaa maailmanmestaruutta juhlinut Sebastien Loeb tekee paluun WRC-etapeille. Loeb tosin palaa WRC:hen hieman pidemmällä tähtäimellä kuin kokenut suomalainen, sillä ranskalaiskuski solmi Hyundain kanssa kaksivuotisen sopimuksen.

– Minä laskin, että nyt on vähän enemmän mestareita radalla. Tähän mennessä on ollut vaan yksi mestari (Sebastien Ogier) paikalla. Nyt tulevat nämä vanhat parrat mukaan. En lähde vertaamaan itseäni Loebiin. Hän on ajanut jatkuvasti kaiken näköisiä sarjoja. Hänen ajotuntumansa on ihan erilainen, Grönholm toteaa.

– Minä en ole mitään comebackia tekemässä. Tämä on vain yksi kilpailu, jonne lähden ajamaan järkevästi. Ei mulla ole tarkoitus taistella mistään huippusijoituksista.

Lue myös:

    Uusimmat