Tommi Mäkiseltä arvio Marcus Grönholmin mahdollisuuksista MM-rallissa – "Onhan se vaikeaa"

Ensi kauden WRC-autot julkistettiin 1:38
Videolla tunnelmia Toyotan autonjulkistuksesta lauantailta.

Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen povaa Ruotsin MM-rallista isoa haastetta Marcus Grönholmille.

Rallin maailmanmestaruuden kahdesti voittanut Grönholm vahvisti tiistaina, että hän osallistuu Ruotsin lumiralliin Toyota Gazoo Racing -tiimin Yaris WRC -autolla. Grönholm ajoi edellisen MM-rallinsa vuonna 2010 niin ikään Ruotsissa.

Täysipäiväisen ralliuransa kauden 2007 jälkeen lopettanut Grönholm yritti saada Toyotalta kaluston jo viime vuoden Ruotsin ralliin. Kyseessä olisi ollut juhlakilpailu, sillä Grönholm täytti 50 vuotta juuri ennen rallia. Tuolloin kuvio ei toteutunut, mutta kuukauden kuluttua "Bosse" pääsee vielä kerran näyttämään taitojaan WRC-autolla.

– Meillä oli tästä asiasta keskusteluja, ja Bossella on tahtotila. Meillä alkaa olla sellainen tilanne, että me pystymme toimittamaan hänelle auton Ruotsiin. Katsoimme, että hän voi lähteä vielä ajamaan ja nautiskelemaan vuoden myöhässä, Mäkinen kertoo.

Grönholm on voittanut Ruotsin MM-rallin peräti viidesti. WRC-autot ovat muuttuneet melkoisesti inkoolaisen huippuvuosista, ja tallipomo Mäkinen arveleekin, että Grönholmilla pitää kiirettä yltääkseen huippusijoille.

– Onhan se vaikeaa tauon jälkeen, se on ihan selkeä juttu. Tämä on sellainen maailma, että täällä on oltava ajan hermolla koko ajan.

Ralliuransa jälkeen Grönholm on kehittänyt ja testannut useiden eri autonvalmistajien rallikilpureita. Toyotan WRC-autostakin hän sai maistiaisen vuoden 2017 Suomen MM-rallissa, jossa hän käytti menopeliä näytösajelulla Harjun erikoiskokeella.

– Marcuksen on tarkoitus lähteä testaamaan autoa kunnolla ennen Ruotsia, ettei tarvitse ihan kylmiltään lähteä, Mäkinen sanoo.

Mäkinen ei lähde veikkaamaan, kuinka korkealle Grönholm voi sijoittua paluukisassaan.

– Siihen ei pysty sanomaan mitään. Olosuhteet ja lähtöpaikka vaikuttavat varmasti paljon. Jos sattuu oikein hyvä keli, lunta tulee ja Marcus lähtee vähän kärjen perästä, hänellä voi olla hyväkin paikka lähteä, Mäkinen tuumaa.

Ruotsissa Grönholm pääsee testaamaan vauhtiaan myös entistä kilpakumppaniaan Sebastien Loebia vastaan. Kaksikko kävi keskenään tiukkoja kamppailuja ennen kuin suomalainen jätti MM-erikoiskokeet. Loeb ajaa tällä kaudella kuusi MM-osakilpailua Hyundain tehdastiimissä.

– Loeb on tietysti koko ajan ajamassa, joten hänellä on vähän eri lähtökohta, Mäkinen huomauttaa.

Ruotsin MM-ralli ajetaan helmikuun puolivälissä. Grönholm saa kisassa tallikavereikseen Jari-Matti Latvalan, Ott Tänakin ja Kris Meeken.

Lue myös:

    Uusimmat