Ruotsin hiihtotähdille valtava takaisku – "En ole tyytyväinen selitykseen"

Ruotsin hiihtotähdet Ebba Andersson ja Maja Dahlqvist ovat turhautuneia, sillä molemmat menettivät henkilökohtaiset voitelijansa. Aiheesta kertoo Expressen.

Perjantaina selvisi, että Anderssonin voitelija Rikard Andreasson pudotettiin pois voitelutiimistä. Oberstdorfin MM-hiihdoissa kaksi pronssia voittanut ruotsalaishiihtäjä kiukustui tapahtuneesta.

– Hän on minulle erittäin tärkeä henkilö, joka nyt viedään pois minulta. Se ei tunnu hyvältä varsinkaan nyt, kun edessä on valmistautuminen olympialaisiin. Nyt minusta tuntuu, että en ole missään rauhallisessa tilanteessa, Andersson sanoi.

– Olemme saaneet selityksen, mutta en ole tyytyväinen siihen, Andersson jatkoi.

Ruotsalaistähti, Andreasson eikä voitelupäällikkö Petter Myhlback eivät antaneet tarkempaa syytä muutokselle. Samalla Dahlqvistin voitelija Ulf Eriksson, joka on Andreassonin hyvä ystävä, kertoi, että hän lopettaa työskentelyn maajoukkueessa. Hän kielsi, että tapahtuneella olisi yhteys Andreassonin tilanteeseen.

– Sellaista yhteyttä ei ole. Sanoin vain ei kiitos tarjoukselle, Eriksson kertoi.

Eriksson ei halunnut kertoa, miksi hän kieltäytyi. Ruotsin maajoukkue yrittää nyt hankkia kaksi uutta voitelijaa ensi kaudelle.

Lue myös:

    Uusimmat