Ruotsin hiihtotähdet kieltäytyivät lajiliiton sopimuksesta – "Emme voi vain hyväksyä kaikkea"

Ruotsin maastohiihtotähdet eivät suostuneet allekirjoittamaan maan hiihtoliiton tarjoamaa sopimusta. 

Maajoukkuevalinnat julkistettiin tiistaisessa lehdistötilaisuudessa. Urheilijat eivät ole kuitenkaan vielä päässeet yhteisymmärrykseen Ruotsin hiihtoliiton kanssa sopimuksen ehdoista, mutta Aftonbladetin mukaan keskustelut ovat käynnissä. Kolminkertainen MM-mitalisti Calle Halfvarsson kertoi, että tilanteessa ei ole mitään outoa, mutta sovun saamiseen kuluu enemmän aikaa kuin oletetusti.

– Sopimuksessa oli joitain kohtia, joihin emme olleet tyytyväisiä. Silloin sitä täytyy muuttaa, jotta kaikki osapuolet voivat olla tyytyväisiä. Emme voi vain hyväksyä kaikkea. Tämä tehdään sen vuoksi, että siitä tulee hyvä ja voimme elää sen kanssa, mutta toivon, että saamme jotain valmiiksi tänään, Halfvarsson totesi.

Viime vuoden MM-kisoissa sprintissä neljänneksi yltänyt Johanna Hagström vahvisti, ettei ole allekirjoittanut sopimusta.

– Maailma muuttuu koko ajan. Hiihtoliitto tekee samoin ja sitten näemme asian molemmilta puolilta ja yritämme päästä hyvään sopimukseen, Hagström sanoi.

Hagström ei halunnut sen tarkemmin mennä yksityiskohtiin, jotka ovat kieltäytymisen takana.

– Nämä ovat asioita, joista on hyötyä sekä meille että hiihtoliitolle. Yritämme vain kehittää toisiamme, Hagström totesi.

Maanantaina tuli tieto, että Ruotsin nuori hiihtotähti Linn Svahn aikoo harjoitella maajoukkueen ulkopuolella. Naisten päävalmentaja Stefan Thomson puolestaan kertoi, että leikkaukset ovat pakottaneet liiton palkkaamaan apuvalmentajan vain osa-aikaisesti.

Lue myös:

    Uusimmat