Suomen ja Ruotsin on vakuutettu vanhoina Nato-kumppaneina sujahtavan ongelmitta liittokunnan jäseniksi. Todellisuudessa liittyminen edellyttää monen asian järjestämistä ja ajattelemista uusiksi – niin kahdessa uudessa jäsenmaassa, muissa Pohjoismaissa kuin myös Natossa.
Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun entisen rehtorin, kenraalimajuri evp. Karlis Neretnieksin mukaan urakan voi tiivistäen nimetä pohjoismaisten resurssien kokoamiseksi yhteen parhaan mahdollisen vaikutuksen aikaansaamiseksi. Eräs käytännön esimerkki voi hänen mukaansa olla Naton pohjoisen alueellisen esikunnan perustaminen.
Täsmällisemmin kyse olisi uudelleenperustamisesta, sillä AFNORTH (Allied Forces Northern Europe) -esikunta toimi Norjan Kolsåsissa vuosina 1952–94, kunnes vastuu siirrettiin yhteisoperaatioesikunnalle Hollannin Brunssumiin.
– Jos me pohjoismaiset Nato-jäsenet ehdottaisimme yhdessä, että AFNORTH pitää perustaa uudelleen alueemme puolustuksen hoitamiseksi, luulen, että on olemassa hyvät mahdollisuudet, että niin myös tapahtuu, Suomessa alkuviikosta vieraillut Neretnieks sanoi STT:n haastattelussa.
Lue myös: Ruotsin puolustusvoimain komentaja julkaisi ostoslistan – tätä kaikkea takamatkalta lähtevä armeija tarvitsee: "Puolustusta laiminlyöty"
Ilma- ja merivoimien komentokeskukset - sekä yhteistä johtoa myös aivan pohjoiseen
Neretnieks huomauttaa myös Naton järjestelevän parhaillaan puolustustaan uudelleen ja hyvien ideoiden olevan tervetulleita. Hänen mukaansa liittokunta tarvitsee lisää esikuntia, jos halutaan luoda todellista sodankäyntikykyä. On nimittäin olemassa selvät käytännön rajat sille, kuinka monta alempaa komentajaa ylemmällä komentajalla voi olla johdossaan.
Uusi esikunta ei siis olisi vain Pohjoismaita vaan myös Natoa varten?
– Ilman muuta. Ei meidän pidä perustaa esikuntaa, jota ei tarvita, mutta tätä tarvitaan – siitä olen vakuuttunut, Neretnieks sanoo.
Hänen mukaansa uuden esikunnan alaisuuteen tarvittaisiin ainakin koko Pohjolan alueen kattava yhteinen ilmavoimien komentokeskus, joka voisi tulevaisuudessa muun muassa koordinoida Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan yli 200:n F-35- ja Gripen E -hävittäjän toimintaa sekä ilmapuolustusta maasta. Pohjoismaat voisivat myös hankkia yhdessä niiltä puuttuvaa ilmatankkauskykyä ja vahvistaa raskasta ilmakuljetuskalustoaan.
Toinen vastaavanlainen järjestely tarvittaisiin Itämerellä toimivien eri maiden merivoimien toiminnan yhteensovittamiseen, Neretnieks kirjoittaa tuoreessa Stronger Together -kirjassa. Aivan pohjoisessa tarpeen voisi hänen mukaansa olla jonkinlainen armeijakuntatason esikunta, joka voisi johtaa Suomen, Ruotsin ja Norjan maajoukkojen taistelun lisäksi ilma- ja meritoimintaa.
Ruotsilla ja Suomella tärkeä rooli hyökkäyksen pysäyttämisessä Baltiassa
Baltian maiden puolustus on perustunut Natossa aiemmin yksinkertaistettuna ajatukselle, että maissa olevien amerikkalaisten, brittiläisten, ranskalaisten ja muiden liittolaisjoukkojen joutuminen taisteluun on eräänlainen "ansalanka". Se saisi kyseiset maat rientämään apuun ja valtaamaan takaisin Venäjän valloittamia alueita.
Uusien linjausten mukaan Venäjän hyökkäys on pyrittävä torjumaan ensimmäisestä päivästä alkaen, ja tässä kuviossa Suomen ja Ruotsin liittymisellä Natoon on olennainen merkitys.
Neretnieksin mukaan eniten suunnitelmia pitää laittaa uusiksi Ruotsissa, joka voi jälleen ajatella etummaisen puolustuslinjansa kulkevan idässä Narvassa ja Karjalankannaksella.
– Ne olivat edellisen kerran osa Ruotsin sodanajan suunnitelmia ennen vuotta 1809, jolloin Venäjä valloitti Suomen, Neretnieks kirjoittaa.
Neretnieksin mukaan Ruotsi voisi tukea etulinjan maita, eli Suomea ja Baltiaa, toimimalla eräänlaisena solmukohtana ja tukialueena Nato-operaatioille eri ilmansuuntiin. Tällainen epäsuora tuki voisi olla huolehtimista kuljetusreittien pysymisestä auki sekä valmiutta huoltaa Ruotsin tukikohdissa muiden Pohjoismaiden F-35-koneita.
Suomen varauduttava lähettämään maajoukkoja Viroon
Myös suora tuki olisi tarpeen, koska Pohjoismaiden/Baltian alueen puolustuksessa on Neretnieksin mukaan perustavaa laatua oleva heikkous: liian vähän maavoimien taistelujoukkoja kahdessa Venäjän eniten uhkaamassa suunnassa eli korkealla pohjoisessa sekä Baltiassa.
Neretnieksin mukaan puolustusvoimiaan kasvattavan Ruotsin pitäisi perustaa maan pohjoisosaan uusi prikaati, joka loisi alueelle yhdessä suomalaisten ja norjalaisten maajoukkojen kanssa riittävän pelotteen. Etelä-Ruotsiin perustettavista prikaateista toisen tai molempien olisi puolestaan syytä olla valmiina siirtymään Baltian avuksi sodan puhjettua – tai mielellään hiukan aikaisemmin.
Baltiaan kohdistuvan hyökkäyksen pysäyttämisessä alkuunsa olisi suuri merkitys sillä, että ruotsalaiset Nato-joukot ehtisivät lyhyen etäisyyden ansiosta todennäköisesti paikalle paljon ennen brittejä tai yhdysvaltalaisia.
Samasta syystä Suomen pitäisi Neretnieksin mukaan varautua Viron nopeaan avustamiseen, vaikka Suomella olisikin paljon Ruotsia suurempia omia ongelmia Venäjän hyökätessä.
– Mutta Baltian ongelmat ovat vieläkin suurempia. Suomella on kuitenkin suuret ja hyvin toimivat puolustusvoimat. Sanoisin, että Suomen pitäisi varustaa jonkinlainen siirrettävä maavoimien joukko tukemaan Viroa, Neretnieks arvioi STT:lle.
Puolustusyhteistyö kaikkien Pohjoismaiden kesken selkeytyy
Natosta on viestitty, että jäsenmaiden alueellinen yhteistyö on suotavaa. Alueellisia blokkeja puolustusliittoon ei kuitenkaan haluta vaan Naton vahvuus on kaikkien liittolaisten yhteistyössä.
Suomen ja Ruotsin liittymisen myötä kuitenkin arvioidaan, että esimerkiksi Pohjoismaiden puolustusyhteistyö Nordefcossa muuttuu suoraviivaisemmaksi ja voi saada lisää käytännön sisältöä, kun kaikki viisi maata ovat Naton jäseniä. Tämä voi vaikuttaa osaltaan siihen, että Suomen ja Ruotsin hyvin syväksi tiivistynyt kahdenvälinen puolustusyhteistyö muuttaa osin luonnettaan.
Neretnieksin mukaan viiden pohjoisen Nato-jäsenen keskinäisen puolustusyhteistyön tiivistämisessä on järkeä, koska samanlainen ajattelu- ja kulttuuritausta on omiaan vahvistamaan yhteistä voimaa entisestään. Ja vaikka Pohjoismaat pidemmän päälle tarvitsevat suurempien Nato-liittolaisten apua puolustautumisessaan, kestäisi varsinkin meri- ja maavoimien hätiin tulo viikkoja, ellei kuukausia. Siksi olisi outoa olla valmistautumatta parhaalla mahdollisella tavalla Pohjoismaissa jo olevien resurssien käyttöä tehostamalla, Neretnieks perustelee.
Riskinä voi hänen mukaansa tosin olla, että yhteistyö näyttää toimivan liiankin hyvin, jolloin muualla Natossa voidaan tulkita Pohjoismaiden kykenevän huolehtimaan puolustuksestaan omin avuin.
– Mutta se riski kannattaa ottaa, Neretnieks kirjoittaa.
4:09