Ruotsalaisen mestarinyrkkeilijän kauhunhetket sairaalassa – lääkäri ennusti jo kuolemaa: "Et vain voi antaa periksi"

Nyrkkeilymestari Frida Wallberg on kokenut kovia. Kuusi vuotta sitten aivoverenvuodon saanut nyrkkeilijä joutui kriittisessä tilassa sairaalaan heinäkuun lopulla. 

Wallberg loukkaantui vakavasti Tukholmassa Diana Prazakia vastaan vuonna 2013. Wallberg selvisi, mutta kolmen lapsen äidin terveydentilanne ei ole palautunut täysin normaaliksi. 

Wallberg kertoi tarinansa SVT:lle. Hän heräsi aamulla ja tunsi, että sydämessä on jotain pahasti vialla. 

– Koko kehoni tärisi, hän muisteli. 

Hän meni päivystykseen ja kuuli lääkäriltä karmaisevan viestin. Hän oli lähellä loppua. 

– Kerroin parhaalle ystävälleni, että tunnen kuin olisin kuolemassa. 

Aineenvaihdunnan kannalta tärkeät kortisolitasot olivat hälyttävän matalalla. Wallberg kuitenkin selvisi, mutta hän joutuu lääkitsemään itseään jatkuvasti kortisonilla ja insuliinilla. 

Wallberg sanoi, että hän selviytyi lastensa takia 

– He tarvitsevat äitiään.

– Et voi vain antaa periksi. On aina jotain annettavaa. Haluan elää elämääni. 

Wallberg on Ruotsin kaikkien aikojen menestynein naisnyrkkeilijä. Hän voitti amatöörinä 53 ottelusta 48 ja siirtyi ammattilaiseksi vuonna 2004. Hän nappasi WBC-liiton mestaruusvyön. Maailmanmestaruuden Wallberg kuittasi vuonna 2001.  


Lue myös:

    Uusimmat