Suomalaistaustainen nyrkkeilijä joutui seksuaalisen ahdistelun uhriksi hierontapöydällä – "Se on sairasta"

Ruotsalainen nyrkkeilytähti Anthony Yigit kertoo joutuneensa seksuaalisen häirinnän uhriksi hierontapöydällä.

– Ei tajua, mitä tapahtuu. Sitten häpeää ja ajattelee, että se on omaa syytä, Yigit kirjoitti sosiaalisessa mediassa Expressenin mukaan.

Häirintätapaus sattui Tanskassa, kun nyrkkeilijä hakeutui hierontaan harjoitusjakson aikana. Hän maksoi noin 40 euroa, jonka jälkeen hänet ohjattiin huoneeseen, jossa ei ollut tavallista hierontapöytää, vaan Yigitin mukaan ennemminkin sänky, jossa oli tyynyjä.

– Sanoin, että haluan urheiluhieronnan, koska olen urheilija. Ensimmäiseksi naishieroja kommentoi lihaksiani.

Hetken kuluttua huoneeseen tuli toinenkin hieroja. Toiminta alkoi muuttua epämiellyttäväksi, kun naisista toinen kosketteli hänen penistään ja alkoi kommentoida sen kokoa.

Yigit tajusi, että hänen luultiin haluavan ostaa seksiä. Nyrkkeilijä siirsi hierojan käden pois ja tilanne keskeytyi. Hän pelkäsi kertoa asiasta jälkikäteen, koska ajatteli, ettei häntä uskottaisi. 

Hän kertoo ajatelleensa, että tapahtunut oli hänen oma vikansa.

– Se on sairasta. Vaikka tiedän, ettei minun pitäisi syyttää itseäni, teen sen silti. Tilannetta käy läpi ja miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin. Se turhauttaa minua eniten, hän jatkoi. 

Nyrkkeilijä kertoo, että hänen on edelleen hankala käydä naishierojien käsittelyssä.

– Mutta en halua sääliä itselleni, vaan naisille, jotka joutuvat kokemaan sellaista joka päivä. Taistelu prostituutiota vastaan on hyvin tärkeää ja seison sen takana.

Yigitilla on sukujuuria useasta eri maasta. Hänen äidinäitinsä on kotoisin Suomesta ja äidinisänsä Turkista. Nyrkkeilijän isä on alun perin Venäjältä.

Ruotsalainen otteli edellisen kerran toukokuun lopussa. Hän voitti Jacob Quinnin tuomariäänin.

Lue myös:

    Uusimmat