Ruotsalaisnyrkkeilijän painajainen käynnistyi viimeisestä ottelusta – keho ajautunut henkeä uhkaavaan tilaan: "En tule enää elämään normaalia elämää"

Ruotsalaistähti Frida Wallberg nyrkkeili vuonna 2013 uransa viimeiseksi jääneen ottelun, jolla on ollut raskas hinta. 37-vuotias ruotsalainen sanoo nyt, ettei hän tule elämään normaalia elämää enää koskaan.

Wallberg kohtasi kesäkuussa 2013 australialaisen Diana Prazakin. Panoksena oli WBC-liiton ylemmän höyhensarjan mestaruus; Wallberg puolusti sitä kolmannen kerran.

Wallberg kärsi ottelussa ammattilaisuransa ainoan tappion. Prazak löi kahdeksannessa erässä vasemmalla kädellään ruotsalaisen päähän iskun, joka sai tämän kaatumaan. Wallberg nousi takaisin ylös, mutta Prazakin seuraavan lyönnin jälkeen kehätuomari keskeytti ottelun.

Sairaalassa selvisi, että Wallberg oli saanut aivoverenvuodon. Edessä oli taistelu elämästä. Ruotsalainen selvisi hätäleikkauksesta, mutta joutui opettelemaan arkielämän taidot kävelemisen, syömisen ja puhumisen uudelleen.

"Tämä on rankkaa"

Aivovammaa poteva Wallberg on kokenut vuosien saatossa monia takaiskuja. Hän kärsii aika ajoin todella kovista kivuista, ja päänsärky on jatkuvaa.

– Tämä on rankkaa. Tiedän, että voin saada kohtauksen milloin tahansa, Wallberg sanoo Expressenille.

Wallberg alkoi viime vuonna kärsiä aivolisäkkeen vajaatoiminnasta, jossa keho lakkaa tuottamasta kortisolia. Tila on hengenvaarallinen.

Wallberg on aivolisäkkeen vajaatoiminnan myötä pyörtynyt jo kolmesti. Hänet on kuljetettu noissa tapauksissa ambulanssilla sairaalahoitoon.

Vaikka tila on ollut kriittinen, viime kuukausina Wallbergin vointi on ollut suhteellisen hyvä eikä kohtauksia ole tullut. Ruotsalainen uskoo tämän johtuneen siitä, että hän on oppinut rauhoittumaan, ottamaan aiempaa iisimmin.

– Tiedän, että kun olen tehnyt liian paljon, minun täytyy kestää se. Silloin pamahtaa.

Päänsärky ja uupumus ovat kuitenkin jatkuvasti läsnä.

– Tiedän, että tulen aina elämään sen kanssa. Minun on valitettavasti hyväksyttävä tämä. En tule elämään enää normaalia elämää, ainakaan elämää, jota elin ennen vammaa.

Haaveena työelämä

Nyrkkeilyammattilaisena 11 voittoa ottanut ja yhden tappion kärsinyt Wallberg on ollut sairauslomalla viimeiset seitsemän vuotta. Hän ei ole voinut palata nyrkkeilemään tai hypätä työelämään.

Ruotsalainen kuitenkin toivoo tekevänsä vielä jonain päivänä töitä.

– Samaan aikaan yritän olla ajattelematta tulevaisuutta liikaa. Tiedän, että tilanne voi muuttua nopeasti.

Lue myös:

    Uusimmat