Ruotsalainen Susanne vietti elämänsä seikkailua Namibiassa – sitten rekka ajoi hänen päälleen ja tappoi

Ruotsalainen Susanne Engberg pyöräili Länsi-Afrikan läpi kumppaninsa Rasmuksen kanssa. Matka keskeytyi kuitenkin hirvittävästi, kun Susanne kuoli auto-onnettomuudessa Namibiassa.

32-vuotiaalla Susanne Engbergillä ja hänen kumppanillaan Rasmuksella oli unelma: matkustaa maailman ympäri ilman moottoria. He lensivät Oslosta Kapkaupunkiin ja lähtivät pyörillä Namibian läpi kohti pohjoista.

Afrikan läpi pyöräiltyään heidän piti soutaa Atlantin yli veneellä. Kaikki tämä jäi kuitenkin haaveeksi perjantaina, joulukuun 13:ntena päivänä.

Törmäys tuli takaapäin

Rasmus ja Susanne Engberg heräsivät aikaisin, jotta he ehtisivät pyörän selkään ennen kovimman kuumuuden alkua. Aamuseitsemältä Engbergit olivat jo pyöräilemässä. Taivas oli sininen, tiet sileät ja he näkivät niin pitkälle kuin silmä kantaa.

Se on viimeisin asia, jonka Rasmus Engberg muistaa onnettomuuspäivästä ennen törmäystä.

– Muistan, että heräsin ambulanssissa, mutten ollut varma siitä, minne se minua vei. Luulen, että kävin monissa sairaaloissa. Päätäni ja ruumistani särki, ja minulla oli haavoja joka paikassa, kertoo Rasmus norjalaislehti VG:lle, jonka juttuun tämä kirjoitus perustuu.

Rasmus heräsi sairaalasta päivä onnettomuuden jälkeen, eli lauantaina. Hänen puhelimensa oli rikki, mutta hoitajan avustuksella Rasmus alkoi soitella ympäriinsä saadakseen selville, mitä oli tapahtunut.

Sunnuntaina Rasmus sai järkyttävän uutisen. Susanne oli kuollut jo perjantaina. Hänet oli julistettu kuolleeksi jo onnettomuuspaikalla.

VG kertoo, että Namibian poliisi tutkii turmaa. VG:n haastattelemien viranomaisten mukaan Engbergeihin törmättiin takaapäin. Onnettomuudessa oli mukana rekka.

Reissu ei ollut ensimmäinen

Rasmus lentää pariskunnan asuinmaahan Norjaan tutkittavaksi. Susannen ruumis lennätetään Ruotsiin.

Rasmus kertoo VG:lle, että hän tapasi Susannen vuonna 2009. He alkoivat seurustella lähes välittömästi. Pariskunta ehti olla naimisissa noin kahdeksan vuotta.

– Susanne oli aina iloinen, ja hänellä oli uskomattoman paljon empatiaa ja sympatiaa muille ihmisille. Jos ihmiset hänen ympärillään voivat pahoin, hänkin voi pahoin, sanoo Rasmus VG:lle.

Pariskunta ei ollut ensimmäistä kertaa pyörän päällä Afrikassa. Häämatkallaan Engbergit pyöräilivät Norjan Nordkappista Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin.

– Me täydensimme toisiamme. Viimeinen vuosi on ollut parasta aikaamme yhdessä, sanoo Rasmus VG:lle.

VG:n lisäksi Susannen onnettomuudesta on kirjoittanut ruotsalainen Aftonbladet.

Lue myös:

    Uusimmat