Röyhkeät varkaat porasivat bensatankkeja Ylöjärvellä – erityislapsen äiti jäi pulaan

Bensavarkaudet tapahtuivat Ylöjärven Mäkkylässä viikonlopun aikana.

Ylöjärveläinen Heidi Räty huomasi bensavarkauden mentyään maanantaina päivällä autolleen.

– Haistoin kauhean bensankäryn. Menin apukuskin puolelle laittamaan käsilaukkua etupenkille ja huomasin lätäkön maassa, Räty kertoo.

Maassa lätäkön luona oli myös musta tulpantapainen esine. Rädyn tutkittua tarkemmin bensavuodon syytä, hän huomasi, että tankkiin oli porattu reikä. Pihalla Räty törmäsi naapuriinsa, jolta selvisi, että myös muiden asukkaiden autojen tankeilla oli käyty.

Erityisen hankalan tilanteesta Rädyn kohdalla tekee se, että hänen pitäisi päästä liikkumaan autolla 4-vuotiaan erityislapsensa kanssa.

– Meillä on juuri alkanut TAYS:issa tutkimukset, joihin pitäisi päästä. Myös terapiaan pitäisi mennä. Olen nyt joutunut perumaan käyntejä, koska ei ole autoa, millä päästä, eikä oikein ole ketään, joka voisi lainata autoa, Räty sanoo MTV Uutisille.

Myöskään Rädyn vakuutus ei korvaa varkaudesta johtuvaa vahinkoa.

Erikoinen tapaus

Rikoskomisario Pauli Pitkäkoski Sisä-Suomen poliisista kertoo, että varkaustapauksia tapahtui viikonlopun aikana yhteensä kuusi: kaikki saman kadun varrella.

– Mitään kauheita määriä bensiiniä ei ole saatu. Onko juuri se sitten syynä, kun useamman auton tankkiin on tehty reikiä.

Poliisilla ei ole toistaiseksi ole jutussa epäiltyä, sillä varkaudet ovat tapahtuneet pimeällä yöaikaan.

– Jos joku havainnut epämääräisiä kulkijoita autojen kimpussa, niin olemme kiinnostuneita, Pitkäkoski vinkkaa.

Tapausta hän pitää erikoisena ja harvinaisena. Joulukuussa seudulla oli yksi vastaavanlainen tapaus, jonka tekijä saattaa olla poliisin mukaan viikonloppuisten varkauksien kanssa sama.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Aamulehti.

Lue myös:

    Uusimmat