Kaakkois-Suomen poliisi tutkii kesämökkeihin ja vapaa-ajan asuntoihin kohdistunutta murtoaaltoa Etelä-Karjalassa. Viranomaiset kaipaavat havaintoja valkoisesta pakettiautosta tapauksen selvittämiseksi.
Etelä-Karjalassa asuinsijaansa pitelevä Jari* järkyttyi viikonloppuna pahan kerran pyörähdettyään kesämökillään Hauklapin kylässä. Jarin poika oli passittanut isänsä suvun mökille tarkastuskäynnille, sillä hän oli kuullut, että Ruokolahti-Puumalan alueella liikkuu kutsumattomia vieraita.
Lokakuussa viimeksi mökillään vieraillut mies kokikin elämänsä järkytyksen päästyään mökkinsä pihaan: tontti oli kuin pommin jäljiltä.
– Ovesta oli yritetty sisään kirveellä siinä onnistumatta. Sitten pukuhuoneen rikotusta ovesta on menty mökkiin sisälle laiturista talviteloille nostettujen tikkaiden avulla. Sisällä on kaikki sotkettu, ja kaiken kukkuraksi mökki on yritetty polttaa, Jari listaa mökkinsä kokemia vahinkoja.
Kuvat puhuvat puolestaan
Jarin lähettämät kuvat puhuvat puolestaan: Jokaista ulko-ovea ja niissä olleita lukkoja oli kohdeltu kaltoin kirveellä, ja kaikki mökin sisällä olleet kalusteet oli laitettu palasiksi.
Mökinomistaja uskoo, että tekijä oli mitä luultavimmin yrittänyt peitellä jälkiään – tosin erittäin huonolla menestyksellä.
– On valokuvakin siitä, että tuvan penkille on laitettu jotain palavaa, se on sytytetty ja verho on palanut puoliksi. Olin juuri ostanut uudet verhot, mutta onneksi olin ostanut sellaiset, jotka eivät syttyneet liekkeihin, Jari sanoo ja kiittelee tekemäänsä kangasvalintaa.

