Röyhkeä pyöräilijä oikaisi itsensä neljälle penkille ruuhkajunassa – vauvansa kanssa matkustanut äiti joutui seisomaan
Ruuhkajunassa jokainen istumapaikka tulee tarpeeseen. Siksi on ymmärrettävää, että neljän paikan varaaminen yhdelle ihmisille pistää vihaksi. Näin kävi Uudessa-Seelannissa, jossa aamujunassa matkanneen pyöräilijän käyttö on sanalla sanoen tyrmistyttävää.
Aucklandin lähijunassa matkustava Stuart Dawson hämmästeli viime viikolla paikallista pyöräilijää, joka oli ominut itselleen neljä istumapaikkaa mennäkseen pitkälleen. Dawson kertoo muiden muassa Newshub-uutissivustolle nähneensä lukuisia matkustajia, jotka nousivat junaan vain huomatakseen, ettei siellä ollut yhtään istumapaikkoja.
Junaan nousi myös äiti pienen vauvansa ja rattaiden kanssa. Kun Dawson pyysi pyöräilijää tekemään tilaa muille matkustajille, pyöräilijä haistatteli hänelle. Saman vastauksen sai myös junan konduktööri, joka käski pyöräilijää liikkumaan tai tämä joutuisi jäämään pois seuraavalla pysäkillä.
Mies jatkoi uniaan huolimatta lukuisista yrityksistä.
Äitiä ja vauvaa ei enää näkynyt tapauksen jälkeen
Dawsonin huomio kiinnittyi seisomapaikkaan tyytyneesen äitiin vauvansa kanssa. Sivustakatsojasta tuntui, että äiti tunsi olonsa epämukavaksi pyöräilijän lähellä. Dawson uskoo, että vauvansa kanssa liikkuva äiti on lopettanut junan käyttämisen, sillä aiemmin samassa junassa usein matkustanutta paria ei ole sen koommin näkynyt.
Dawson toivoo juniin lisää henkilökuntaa, jotta vastaaviin tapauksiin voidaan puuttua.
The New Zealand Herald -sanomalehdelle puhunut liikenneyhtiö Transdevin tiedottaja kertoo yhtiön olevan tietoinen tapauksesta. Tiedottajan mukaan vastaava epäsosiaalinen käytös on harvinaista. Transdev aikoo varmistaa asiakkaidensa turvallisuuden esimerkiksi henkilöstönsä asiakaspalvelukoulutuksella. Tilanteen vaatiessa junan henkilökunta voi kutsua paikalle poliisin.
Konduktöörien käytös syyniin
Junassa matkustanut pyöräilijä ei suostunut antamaan tilaa muille matkustajille. Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Dawson puolestaan ei ymmärrä, miksei hänen todistamassaan tilanteessa tehty enemmän asiakkaiden turvallisuuden takaamiseksi.
– En ymmärrä, miksi junan konduktööri uhkasi heittää hänet (pyöräilijän) ulos, mutta ei sitten tehnyt mitään asialle, hän toteaa NZ Heraldin mukaan.
Samaa ovat ihmetelleet monet uutista sosiaalisessa mediassa kommentoineet.
– Miksei konduktööri hoitanut asiaa? Eikö se ole osa hänen työnkuvaansa, eräs nainen kirjoittaa Newshubin Facebook-sivuilla.
Moni on myös keksinyt tapoja, joilla pyöräilijän saisi varmasti nousemaan penkeiltä. Esimerkiksi pyörän viskaaminen ulos pysäkillä pysähtyneestä junasta olisi varma tapa saada pyöräilijä hereille.
Lähteet: Newshub, The New Zealand Herald, Newshub/Facebook
Uusimmat
-
13:05
O.C.-sarjan tekijöiltä yllättävä paljastus – päätähden kyllästyminen teinidraamaan peitettiin erikoisella tavalla: "Meidän oli otettava se huomioon luovasti"
-
13:02
Pertti oli tuomassa Nokian kännyköihin ominaisuutta, joka mullisti pelin: "Hullun rohkeutta"
-
12:58
Eero Hirvonen nousi hiihto-osuudella – jäi kauden parhaastaan
-
12:54
Filippiinit huolestui yli 135 kiinalaisaluksesta rannikollaan
-
12:47
Häikäisevä suomalaistulos maratonilla – Camilla Richardsson murskasi Suomen ennätyksen
-
12:19
Suomalaisnaisilla karmaiseva tulos viestissä – vain Kazakstan jäi taakse
-
11:51
Helmareiden pelaajan gaalailta venähti – ulos maajoukkueesta
-
11:41
Time-lehti valitsi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvan vuoden parhaaksi
-
11:35
Junaliikenne sekaisin Etelä-Saksassa
-
11:31
Helena Petäistön kolumni: Modernin ajan Metternich – kukaan ei ole saavuttanut Kissingerin jälkeen vastaavaa statusta
-
11:30
Putous-juontaja Niina Lahtinen paljastaa hankalimman asian pestissään – eikä se ole pokan pitäminen
-
11:20
Miksei kenenkään puhelinnumero ole 040 123 4567? Tällainen on logiikka kännykkänumeroiden taustalla
-
11:17
Norjan supertähden vauhti on romahtanut – asiantuntija ei usko selitystä
-
11:07
Kolmivuotias päätyi matkalaukkuhihnalle lentokentällä – vaarallinen matka tallentui kameroihin Chilessä
-
11:00
Eero Hirvoselta vahva loikka – säilytti saumat palkintopallille
-
10:35
Kohu velloo kuningas Charlesin ja prinsessa Catherinen ympärillä – Harryn ja Meghanin reaktiota odotetaan: "Hiljaisuus on korvia huumaavaa"
-
10:22
Miesten välisestä seksistä aiheutunut verenluovutusrajoitus poistuu huomenna
-
10:15
Hiihtoa vaivaava ilmiö ärsyttää ruotsalaisia – suoraa kritiikkiä kilpailijoille: "Voimme yhtä hyvin lopettaa"
-
10:13
KSML: Kuskin ohitusyritys vastaantulevien ohituskaistalla johti turmaan Viitasaarella – pieni lapsi loukkaantui vakavasti
-
10:02
Aselepo päättyi, Israel kertoo yli 400 iskustaan Gazaan – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää