Aviomiehen jalo teko ei ole kerännyt sosiaalisessa mediassa ylistystä – päinvastoin.
Lentokoneessa nukkuminen on helpommin sanottu kuin tehty. Muutamat niksit, kuten oikean istumapaikan valitseminen ja kerrospukeutuminen, auttavat nukahtamaan lennon aikana. Seisovassa asennossa voi silti olla hankala nukkua makeasti. Harvoin lentokoneessa on kuitenkaan mahdollista loikoilla pitkällään usealla eri penkillä.
Eräs nainen oli tämän suhteen onnekas, osoittaa Courtney Lee Johnsonin Twitterissä jakama kuva. Naisen puoliso seisoi lentokoneen käytävällä, jotta vaimo sai nukkua maaten kolmella penkillä.
LUE MYÖS: Suojele korviasi – älä nukahda lentokoneessa väärään aikaan!
Kuvan jakanut kanssamatkustaja piti elettä romanttisena. Courtneyn mukaan aviomies oli seisonut kuuden tunnin ajan antaakseen vaimonsa nukkua rauhassa.
Hieman yllättäen sosiaalisessa mediassa kuvaa ei ole otettu hyvänä osoituksena rakkaudesta. Julkaisu on tähän mennessä kerännyt 15 700 tykkäystä ja 3400 uudelleentwiittausta, ja siitä ovat uutisoineet muiden muassa Mirror- ja -sivustot. Lukuisissa kommenteissa käy ilmi, ettei kuvan saama suosio perustu sen aikaansaamiin hyvän olon tunteisiin.