Rovaniemen MM-rallin järjestelyissä lyödään maanantaina iso vaihde silmään: kokenut kilpailunjohtaja täysin uuden haasteen edessä – "Emmeköhän me tästä jotenkin suoriudu"

Helmikuun viimeisenä viikonloppuna Rovaniemellä ajettavan MM-rallin eteen on tehty kuukauden päivät kovasti töitä. Toden teolla kilpailun rakentaminen alkaa ensi maanantaina, kun paikalliset lajitoimijat ovat saaneet tänä viikonloppuna ajettavan Arctic Lapland Rallyn, perinteisen Tunturirallin, kunnialla maaliin.

Toisesta Suomessa ajettavasta MM-rallista alkoi kiertää huhuja joulukuun alkupuolella, kun Ruotsin rallin tilanne oli käymässä tukalaksi. MM-rallikauden toiseksi osakilpailuksi kaavaillun Ruotsin rallin perumisesta tiedotettiin lopulta 15. joulukuuta, ja suomalaiset kisajärjestäjät julkaisivat tiedotteen korvaavan kilpailun järjestämisestä 30 päivää myöhemmin.

– Pisimpään auki olleet asiat olivat varmasti kumppanipuolella ja talouden kokoon saamisessa. Kun se paketti saatiin kuntoon, on helpompi tehdä sitä kaikkea muuta, Suomen MM-rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen kertaa tähänastista urakkaa MTV Urheilulle.

Tarkiainen on muistuttanut viimeisen kuukauden aikana useaan kertaan, että MM-rallin järjestämiseen vaaditaan merkittävä määrä paperitöitä. Vaikka MM-osakilpailun järjestäminen on nyt varmaa, paperityöt ovat edelleen pahasti kesken.

– Lupaprosesseissa on menetelty niin, että meillä on ollut hyvä keskusteluyhteys eri viranomaisten kanssa, ja nyt aletaan urakalla työntää näitä asioita eteenpäin niin, että saadaan myös leimoja niihin papereihin. Erilaisia tapaamisia on sovittuna, ja asioita on puhuttu valmiiksi teoriapohjalta, mutta nyt niitä aletaan siirtää käytäntöön.

– Moni asia on keskeneräinen senkin takia, että emme ole pystyneet hyödyntämään ihan täysillä meidän paikallisia tukijoukkojamme, sillä heillä on tällä hetkellä oma ralli käynnissä ja valmisteilla. Heiltä on mennyt paljon voimavaroja sen tekemiseen. Kun ensi viikon alusta päästään heidän kanssaan ihan täysillä tähän seuraavaan tapahtumaan kiinni, asiat alkavat edistyä vähän eri malliin.

Tunturirallin pohjalta

Kun tuleva MM-osakilpailu ajetaan samassa ympäristössä kuin jokavuotinen Tunturiralli, selvää on, että tapahtuma rakennetaan jo olemassa olevien rakenteiden ja osaamisen varaan.

– Pyrimme käyttämään mahdollisimman paljon samaa henkilöstöä ja paikallisia voimia, koska siellä on osaamista. Ja ihan puhtaasti jo kustannuskysymyksenä on järkevää, että on ihmisiä, jotka asuvat siellä, missä asioita tehdään, Tarkiainen sanoo.

Olosuhteiden puolesta on kuitenkin täysin eri asia järjestää MM-rallia kuin SM-rallia, vaikka ympäristö olisikin täysin sama.

– Tilojen käytön suhteen vaatimustaso varmasti nousee. Tarvitaan isompia lehdistötiloja ja vähän erityyppisiä johtokeskustiloja. Huoltoalue on kilpailijamäärään suhteutettuna isompi. Onhan Tunturirallissakin iso huoltoalue, mutta siellä on se melkein 150 autoa. MM-rallissa tulee todennäköisesti olemaan huomattavasti vähemmän autoja, mutta tilaa menee, kun isot tiimit ottavat omansa. MM-rallissa vaaditaan myös ehkä vähän enemmän infraa. Huoltoparkkiin pitää olla enemmän sähköä, valaistusta ja tietoliikenneyhteyksiä. Myös kansainvälisen tv-tuotannon vaatimukset ovat varsin suuret. Sinne rakennetaan ihan täysi tuotantokeskus.

– Näissä asioissa tulevat suurimmat erot. Mittaluokka on MM-rallissa toinen, ja kaiken pitää olla vielä viilatumpaa. Jos MM-rallissa haluaa soveltaa, pitää kysyä joltain lupa. Suomessa voi soveltaa ihan omalla luvalla.

Tuleva kilpailureitti puolestaan kulkee hyvin pitkälti samoissa maisemissa kuin Tunturirallissa.

– Olisiko siinä osa sellaistakin, mitä ei ole tänä vuonna mukana (Tunturirallissa). Toki aikaisemmilta vuosilta tuttua tavaraa on. Sellaista tietä on kuitenkin melko rajallinen määrä, mitä pystyy rallissa käyttämään. Sillähän sitä on mentävä. Mutta sitä tietä on kyllä riittävästi. Kilometrejähän me saamme tosi hyvin.

– Tämänhetkisessä versiossa – jota ei sen enempää kannata alkaa retostella, koska siihen voi tulla muutoksia – on viisi erillistä erikoiskoetta plus testi-ek. Kisassa käytettävistä erikoiskokeista, jos kaikki ajetaan kahteen kertaan, tulee ek-kilometrejä joku sellainen 260. Eli ihan kelvollisen mittainen se on tuollaiseksi kolmessa päivässä pyöritettäväksi kilpailuksi.

Yleisötilanne arvoitus

Kun 260 ek-kilometriä jakaa kymmenellä, keskimääräiseksi ek-pituudeksi tulee 26 kilometriä. Tämä on selvästi normaalia MM-osakilpailua enemmän. Esimerkiksi viimeisellä normaalisti läpi viedyllä MM-kaudella, vuonna 2019, keskimääräinen ek-pituus oli 15:n ja 20 kilometrin välimaastossa.

– Rovaniemellä on mahdollisuus tehdä pidempiä erikoiskokeita. Ja kun todennäköisesti ajetaan ilman yleisöä, niin jos vertaa vaikka Jyväskylän tekemiseen, siellä (Jyväskylässä) tarvitaan vähän enemmän järjestyksenvalvontavoimaa yleisön kurissa pitämiseen, mutta tässä kisassa sitä ongelmaa toivottavasti ei tule. Enkä sano tätä sillä, että toivottavasti kisassa ei ole yleisöä, vaan sillä, että toivottavasti yleisön kanssa ei ole ongelmaa – oli sitä yleisöä tai ei.

– Vähän kevyemmillä järjestelyillä pystymme siis viemään pätkiä läpi, kunhan nyt viranomaisten kanssa käydään kuviota läpi, että mitkä meidän ajatuksemme ja heidän ajatuksensa ovat ja kuinka ne kohtaavat.

Tämän tarkemmin Tarkiainen ei ota kantaa tapahtuman yleisötilanteeseen tai -rajoituksiin.

– Meidän täytyy hyvin vankasti seurata viranomaisohjeistuksia ja kokoontumisrajoituksia. Katsotaan, mihin ne muuttuvat. Mitä nyt olen aiempia kommentteja lukenut eri viranomaisten ja poliitikkojen suusta, niin ei tässä ilmeisesti ainakaan helpompaan suuntaan olla menossa. En siis itse lähtisi budjettia rakentamaan siltä pohjalta, että myydään lippuja.

– Olemme varautuneet siihen, että on mahdotonta ottaa yleisöä. Toiveikkaita olemme siinä mielessä, että kun on seurannut somemaailmaa, niin siellä tuntuu olevan melkoinen hypetys tämän homman ympärillä, vaikka tätä ei ollut vielä olemassakaan jonkin aikaa sitten. Ihmisillä olisi hirvittävä tarve tulla katsomaan, ja varmasti saisimme tuvan täyteen, jos se olisi mahdollista. Mutta ei lähdetä leuhottamaan sen homman kanssa.

Täysin uusi haaste

Tarkiainen on ollut pitkään mukana Jyväskylän MM-rallin rakentamisessa, mutta nyt eteen heitetty haaste on hänellekin täysin uusi.

– Jyväskylässä tietyt asiat toistuvat suurin piirtein samantyyppisinä vuodesta toiseen. On paljon valmista materiaalia, jota voi hyödyntää, esimerkiksi asiakirjatuotannon tekemisessä. Tässä lähdetään enemmän nollilta, kun Arctic Lapland Rallyn kaikki systeemit on rakennettu Suomen sääntöjen mukaan, ja nyt aletaan tehdä kansainvälisten sääntöjen ja FIAn ohjeistusten mukaisia kilpailusääntöjä, rallioppaita ja muuta. Teettäähän se aika paljon työtä, mutta meillä on onneksi sen verran rutinoitunutta porukkaa tekemässä, että emmeköhän me tästä jotenkin suoriudu.

– Se on selvää, että ihan samanlaisella aikajanalla tässä ei mennä kuin Jyväskylässä. Jos menisimme, niin suunnilleen ensi maanantaina loppuisi ilmoittautuminen. Ja nyt meillä on vielä säännötkin julkaisematta. Mutta ensi viikolla päästään jo toivottavasti ottamaan isoja harppauksia, eli kaikki kilpailijat voivat ruveta ihan huoletta valmistautumaan tähän hommaan, vaikka eivät pääsekään vielä sääntöjä lukemaan.

Lue myös:

    Uusimmat