Rovaniemen MM-ralli pannaan pystyyn tiukalla aikataululla: lupaprosessit ovat kesken, yleisörajoituksista ei vielä tietoa

3:07
Jari-Matti Latvala on alkavalla kaudella Toyotan uusi tallipäällikkö. Latvala kertoi ensimmäisestä päivästään Toyota-pomona MTV Urheilulle 5. tammikuuta.

Torstaina saatiin vahvistus sille, että Suomessa on määrä ajaa kaudella 2021 kaksi rallin MM-sarjan osakilpailua. Heinä-elokuussa ajettavan Jyväskylän lisäksi ohjelmassa on helmikuussa Rovaniemellä ajettava osakilpailu.

Mahdollisuutta MM-osakilpailun järjestämiseen Rovaniemellä lähdettiin selvittämään heti pian sen jälkeen, kun Ruotsin rallin järjestäjät olivat tiedottaneet joulukuussa, että tämän vuoden kilpailu joudutaan perumaan koronatilanteen vuoksi.

– Ensin selvitettiin mahdollisia paikkoja. Olimme ensimmäisenä yhteydessä Rovaniemeen ja tiedustelimme, onko täällä halukkuutta järjestäjäpuolella. Paria muutakin paikkakuntaa lähestyttiin, mutta jo ennen joulua käännettiin katseet tänne Rovaniemen suuntaan ja haarukoitiin kumppanuusasioita. Neuvottelut alkoivat loppiaisen jälkeen Rovaniemen kaupungin kanssa, ja saimme sieltä tiistai-iltana päätöksen, että kaupunki on mukana matkailullisesti ja niin, että saamme tapahtuman järjestettyä, Suomen MM-rallin tuotannosta vastaavan AKK Sportsin toimitusjohtaja Riku Bitter kertoi MTV Urheilulle.

Aikataulu on ollut alusta asti kiireinen. Rovaniemellä ajettavan MM-rallin alkuun on tänään aikaa 43 päivää.

– Lupaprosessejahan on monta vielä lähdössä liikkeelle, mutta niistä on alustavasti saatu tietoa, että aikataulullisesti päätökset pystyttäisiin tekemään niin, että kilpailu voitaisiin ajaa.

Kilpailun järjestämistä koskevassa tiedotteessa Bitter korosti Rovaniemen etuina muun muassa sen vahvaa kulttuuria talvirallin järjestäjänä ja sitä, että tältä pohjalta kaupungissa on paljon innostuneita ja osaavia rallintekijöitä.

Tällä Bitter viittaa siihen, että Rovaniemen ympäristössä järjestetään tänä viikonloppuna jo 56. Arctic Lapland Rally, tutummin Tunturiralli, joka avaa SM-sarjakauden.

– Tullaan varmaan hyödyntämään samoja teitä, Bitter kommentoi kysyttäessä, miten yhtenevät SM- ja MM-rallin reitit ovat.

SM-rallin alkuperäisessä ohjelmassa oli 10 erikoiskoetta ja 225 ek-kilometriä. MM-rallissa ajetaan 10 ek:ta ja 260 ek-kilometriä.

Se on vielä auki, voidaanko tulevassa MM-rallissa järjestää minkäänlaisia yleisötilaisuuksia.

– Riskejä on pandemian osalta olemassa, mutta tässä on käyty alustavia keskusteluja viranomaisten ja tartuntatautilääkärin kanssa niin, että täällä (Tunturirallissa) nyt käytössä olevaa konseptia tai Levin (alppihiihdon) maailmancup-konseptia tässä suunnilleen sovellettaisiin. Siltä osin yksityiskohdat on vielä sopimatta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja