Ihmisjoukko kivittänyt sunnuntaina poliisia Ruotsissa, vaikka Koraaneja polttanutta poliitikkoa ei ole näkynyt

Ruotsissa mellakat jatkuvat jo neljättä päivää 2:19
Uutislähetys: Ruotsissa mellakat jatkuivat jo neljättä päivää. Katso videot levottomuuksista.

Väkivaltaisuudet ovat ravistelleet ruotsalaisia kaupunkeja. Tänään Linköpingissä ja Norrköpingissä on mellakoitu, vaikka mielenilmauksia paikkakunnille kaavaillutta tanskalaista äärioikeistolaista poliitikkoa Rasmus Paludania ei näkynyt.

Lauantaina Malmössä mellakointi alkoi, kun kaupungin laitamille kokoontui ihmisiä vastustamaan Paludanin mielenilmausta.

Paludan kirjoitti puolueensa verkkosivuilla, että aikoo osoittaa mieltään Linköpingissä keskipäivällä ja Norrköpingissä tänään iltapäivällä. Iltapäivällä Lingköpingiin Paludanin ilmoittamaan paikkaan oli poliisin mukaan kerääntynyt paljon ihmisiä, mutta Paludania ei näkynyt.

Useita autoja sytetetty, poliisia kohti heitetty palopommi

Poliisin lehdistöpäällikön Johnny Gustavssonin mukaan Linköpingin Skäggetorpissa ihmiset ovat heittäneet kiviä ja jonkinlaisen palopommin poliisia kohti. Gustavssonin mukaan alueella liikkuu muutamien satojen ihmisten ryhmä.

Norrköpingin Navestadissa on sytytetty tuleen useita autoja. Poliisi on ampunut alueella varoituslaukauksia. Poliisin tiedottaja Åsa Willsund kertoo Norrköpings Tidningarille, että poliisia ja poliisiautoja kohti on heitelty kiviä. Lehden mukaan naamioituneet miehet ovat hajottaneet suuria määriä katukiviä.

Lingköpingiin ja Norrköpingiin aiemmin suunnitellut mielenosoitukset peruttiin puhjenneiden väkivaltaisten mellakoiden vuoksi, eikä poliisi ole antanut lupaa uusille mielenosoituksille.

– Emme tarvitse lupaa, sillä poliisi ei suojele mielenosoituksia, vaikka niillä olisikin lupa, kirjoittaa Paludan puolueensa verkkosivuilla.

Tanskalaista Stram Kurs -puoluetta johtavan Paludanin tapoihin kuuluu polttaa muslimien pyhän kirjan Koraanin kopioita julkisilla paikoilla ja yleensä alueilla, joilla asuu paljon muslimeja.

Eilen mellakoitiin pitkälle yötä

Ruotsissa lauantainen mellakointi jatkui Malmössä pitkälle sunnuntain vastaiseen yöhön. Kyseessä oli jo kolmas peräkkäinen päivä, kun mielenosoitukset yltyvät mellakoiksi äärioikeistolaisen tanskalaisen Rasmus Paludanin tapahtumien yhteydessä.

Poliiseja heitettiin kivillä ja polttopulloilla ja lisäksi kaupunkiliikenteen bussi sytytettiin tuleen.

Muutaman rauhallisen tunnin jälkeen tilanne paheni Malmössä puolenyön jälkeen. Kaupungissa oli useita tuhopolttoja, kun roskakatoksia, roska-astioita ja autoja sytytettiin tuleen.

Poliisi ilmoitti puoli kolmen aikaan yöllä paikallista aikaa tilanteen olevan edelleen kaoottinen ja työskentelevänsä järjestyksen palauttamiseksi.

Muutamaa tuntia myöhemmin poliisi tiedotti, että alueella liikkuu edelleen naamioituneita ihmisiä, jotka sytyttävät roska-astioita tuleen.

Kaupungin bussiliikenteessä on kerrottu olevan viiveitä ja joitakin bussipysäkkejä on poistettu käytöstä. Yksi liikennettä operoivan yhtiön busseista oli sytytetty tuleen heittämällä sisälle palava esine.

Yhtiön edustaja kertoi SVT:lle, että kuljettaja oli yrittänyt sammuttaa paloa mutta ei ollut onnistunut, joten matkustajat oli evakuoitava. Kukaan ei yhtiön mukaan loukkaantunut, mutta ihmisten sanotaan olevan säikähtäneitä.

Mellakointia jo monta päivää

Mellakointi alkoi aiemmin lauantaina, kun Malmön laitamille kokoontui ihmisiä vastustamaan äärioikeistolaisen Rasmus Paludanin tapahtumaa.

Tanskalaista Stram Kurs -puoluetta johtavan Paludanin tapoihin kuuluu polttaa Koraaneja julkisilla paikoilla ja yleensä alueilla, joilla asuu paljon muslimeja.

Lauantaina Paludanin oli tarkoitus järjestää tapahtuma Landskronassa, mutta muutamaa tuntia ennen tapahtuman alkua poliisi ilmoitti, että tapahtuma on siirretty Malmön laitamille.

Mellakointia oli lauantaina sekä Landskronassa että Malmössä.

Kyseessä oli jo kolmas peräkkäinen päivä, kun mielenosoitukset yltyvät mellakoiksi Paludanin tapahtumien yhteydessä. Torstaina näin kävi Linköpingissä ja Norrköpingissä, perjantaina Tukholmassa ja Örebrossa. Nyt Paludan kirjoittaa puolueensa verkkosivuilla, että hän aikoo osoittaa mieltään Linköpingissä keskipäivällä ja Norrköpingissä iltapäivällä.

Kaupunkeihin suunnitellut mielenosoitukset peruttiin puhjenneiden väkivaltaisten mellakoiden vuoksi, eikä poliisi ole antanut lupaa uusille mielenosoituksille.

– Emme tarvitse lupaa, sillä poliisi ei suojele mielenosoituksia, vaikka niillä olisikin lupa, kirjoittaa Paludan.

Paluden on saanut luvan aiempiin mielenosoituksiin.

Örebrossa 12 poliisia loukkaantui ja useita poliisiautoja sytytettiin tuleen. Myös torstaina poliiseja loukkaantui.

Useita ihmisiä epäillään rikoksista mellakoinnin yhteydessä.

Juttua ja otsikkoa päivitetty 17.4. kello 17.34: Levottomuudet jatkuneet sunnuntaina.

Lue myös:

    Uusimmat