Rokoteprofessorilta suora arvio: Jos uusi koronarokote toimii toivotusti, elämä voi olla normaalia ensi vuoden lopulla

Uuden koronavirusrokotteen vaikutukset ovat merkittävästi nähtävillä kesän jälkeen, ja seuraavana talvena ihmisten elämän pitäisi olla jälleen normaalia. Näin sanoo koronarokotteen kehitystyöstä vastaavan lääkeyhtiö Biontechin professori Ugur Sahin BBC:n haastattelussa. 

Professori kertoo suhtautuvansa luottavaisesti siihen, että rokote vähentää ihmisten välisiä tartuntoja ja estää oireita kehittymästä rokotteen saaneilla. Hänen mielestään on mahdollista, että rokote voisi jopa puolittaa tartuntojen määrän.

– Olen hyvin luottavainen, että tartunnat vähenevät näin tehokkaan rokotteen myötä. Ei välttämättä 90-prosenttisesti, mutta ehkä 50-prosenttisesti. Eikä pidä unohtaa, että jo puolittuminen johtaa pandemian dramaattiseen vähentymiseen, Sahin sanoo.

Rokotetta jakoon jopa loppuvuoden aikana

Lääkehtiön Pfizer ja Biontech kertoivat viime viikon alussa lupaavista tuloksista yhteisessä rokotekehityksessään. Tehotutkimuksissa selvisi, että rokote on estänyt 90-prosenttisen tehokkaasti koronaviruksen aiheuttaman taudin.

Testihenkilöillä saavutettua suojaa tarkasteltiin sen jälkeen, kun kahden rokoteannoksen sarjan jälkimmäisen annoksen antamisesta oli kulunut viikko. Testiin osallistui noin 43 000 ihmistä. 

Jos kaikki sujuu lääkekehityksen rintamalla toivotulla tavalla, rokotetta pystytään toimittamaan mahdollisesti jopa loppuvuoden aikana. Tavoitteena on Sahinin mukaan, että yli 300 miljoonaa annosta olisi maailmaanlaajuisesti jaossa huhtikuuhun mennessä. 

Toiveet kasautuvat kesäaikaan

Professorin mukaan mukaan suurin vaikutus pandemian kukistamisessa tulee olemaan ensi kesän aikana, jolloin tartuntalukujen on arvioitu laskevan. Koronan on todettu leviävän paremmin kuivassa ja kylmässä ilmassa kuin kuumassa ja kosteassa.

Niinpä kesäaika antaa muutenkin paremmat edellytykset viruksen nitistämiselle. Sahinin mukaan on tärkeää, että rokotekattavuus saadaan samaan aikaan mahdollisimman korkeaksi.

Valoisia arvioita elämän normalisoitumisesta koronakurimuksen jälkeen on kuulunut myös muista tiedeyhteisöistä. Maineikkaan Oxfordin yliopiston professorin John Bellin arvion mukaan ihmisten elämä voisi palautua normaaleihin uomiinsa jo kevääseen mennessä.

Se edellyttää kuitenkin, että uusi rokote todetaan turvalliseksi ja toimivaksi.

Lue myös:

    Uusimmat