Vielä pandemiavuoden alussa kukaan ei tiennyt, milloin koronaa vastaan saadaan kehitettyä rokote. Nyt ensimmäiset rokotteet ovat jo saaneet myyntilupia eri maissa, ja Suomikin odottelee omiaan. Asiantuntija kertoo, mikä nopean kehitysharppauksen mahdollisti.
Varsinaisesta lääketieteellisestä ihmeestä ei voida puhua, mutta koronarokotteen kehitystyö on ollut ennätysnopeaa ja onnistunutta.
Näin tilannetta luonnehtii Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet.
Hänen mukaansa suotuisaa ja nopeaa koronarokotekehitystä leimaa kolme keskeistä seikkaa: valmiina olleet pohjatiedot, uudenlainen rokoteteknologia ja maailmanlaajuisesti jaettu päämäärätietoisuus pandemian tukahduttamiseksi.
– Monta asiaa osui kohdalleen.
Aiempaa tietämystä on kartuttanut 2000-luvun alussa maailmalla jyllännyt sars-virus, jota voidaan kutsua koronaviruksen lähisukulaiseksi. Rämetin mukaan aiempi sars-tietämys on auttanut tutkijoita havaitsemaan jo varhaisessa vaiheessa, millainen rakenne ja taudinaiheutuskyky koronaviruksella on.
Uraauurtavimmaksi havainnoksi on osoittanunut viruksen rakenteessa esiintyvä niin sanottu piikkiproteiini, joka tarraa isäntäsolun pinnalla olevaan vastaanottavaan osaseen eli reseptoriin. Koronaviruksen piikeissä on myös väkäsmäinen kohta, joka pääsee kiinnittymään solun pinnalla olevaan toisenlaiseen reseptoriin, nimeltään neuropiliiniin.
– Tämä kyseinen piikkiproteiini valikoitui hyvin nopeasti rokotekehityksen tärkeimmäksi kohteeksi. Aiemman tiedon avulla päästiin nopeasti vauhtiin, Rämet sanoo.