Ristomatti Hakola hämmentyi ruotsalaistoimittajan kysymyksestä – edessä odotti Iivo Niskasen antama käsittely

Ristomatti Hakola karsiutui MM-sprintin puolivälierissä "löysällä" suorituksella, minkä jälkeen hän sai media-aitauksessa pahan kierrepallon ruotsalaistoimittajalta. 

Hakola haastoi norjalaistähdet Johannes Hösflot Kläbon ja Erik Valnesin hyvin, mutta joutui antautumaan heille loppukirissä. Hakolan taakse Pohjoismaiden välisessä otatuksessa jäivät kuitenkin Ruotsin Marcus Grate ja Anton Persson

Median edessä Hakola sai visaisen kysymyksen ruotsalaistoimittajalta, joka tiedusteli matkan varrella sattuneesta kontaktista Hakolan ja ruotsalaishiihtäjän välillä. 

Hakola sanoi englanniksi, ettei edes tiedä, mistä puhutaan.

– En koskenut kehenkään, Hakola totesi lopuksi suomeksi. 

Hakola hiihti heti ensimmäisessä puolivälierässä. 

– Otin paikan siitä, kun ajattelin, että keli lämpenee koko ajan. Vaikka siinä oli kaksi sellaista hevosta (Kläbo ja Valnes), ettei niille edes moottorikelkalla pärjäisi, niin ajattelin vetää omaa parasta vauhtia ja päästä sitä kautta aikavertailuun. 

Juttu jatkuu videon alla. 

Tältä näyttää sää tänään alkavissa Oberstdorfin hiihdon MM-kisoissa – Pekka Pouta kertoo 3:18
Sää on noussut isoksi puheenaiheeksi Oberstdorfin MM-hiihdoissa – Pekka Pouta kertoo, mitä on odotettavissa.

Hakola oli kolmas, mutta veto ei riittänyt, sillä aikavertailupaikat irtosivat kakkoserästä.  

Hakola ei osannut selittää "pehmeätä" menoaan. Selkä on sanavalmiin hiihtäjän mukaan kunnossa, mutta kroppa tuntui erikoiselta. 

– Olen vähän huolissani, kun suoritus oli niin löysä. 

Hakola sanoi jättävänsä varmasti lauantain yhdistelmäkisan väliin, mutta sunnuntain parisprintin lähtölistalla hänen nimensä saattaa näkyä. Joni Mäen pariksi on ehdolla myös ainakin Lauri Vuorinen

Suomen tähtihiihtäjä Iivo Niskanen luopui tukastaan MM-kisojen alla, ja on käyttänyt parturikonetta aktiivisesti myös Oberstdorfissa. Hakolan pipon alta pilkisti vielä tukka, mutta...

– Puolen tunnin päästä ei ole enää (tukkaa). Katsotaan, onko Iivo valmiina, Hakola naurahti.  

Lue myös:

    Uusimmat