Rikostutkintaan johtaneet teknobileet pidettiin farmasian opiskelijoiden "Käärmeenpesässä" – näin ainejärjestö kommentoi selkkausta

Katso, minkälainen meno bileissä oli viime yönä – poliisi ei voinut puuttua rajuun juhlintaan 1:27
Video: tällainen meininki Sörnäisten teknobileissä oli viikonloppuna – poliisi ei voinut puuttua rajuun juhlintaan

Poliisi tutkii, onko Helsingin Sörnäisissä pidettyjen suurten juhlien taustalla järjestäytynyt taho. Farmasian ainejärjestö kertoo vuokranneensa tilan synttärijuhlia, ei teknobileitä varten.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pidetyt, sosiaalisessa mediassa kiivasta keskustelua ja kritisointia herättäneet teknobileet järjestettiin Helsingin yliopiston farmasiaopiskelijoiden ainejärjestön eli Yliopiston farmasiakunnan (YFK) omistamassa juhlatilassa.

Järjestön puheenjohtaja Joonatan Haapalainen vahvistaa MTV Uutisille, että poliisitutkintaan johtaneet juhlat on pidetty kyseisessä vuokratilassa ja vuokraaja on rikkonut vuokratilaa koskevia sääntöjä.

Ainejärjestön saamien vuokraustietojen mukaan Käärmeenpesänä tunnettu tila oli varattu syntymäpäiväjuhlia varten.

MTV Uutisten julkaisemalla videolla näkyy juhlatilassa kuvattua materiaalia, jonka olosuhteet muistuttavat täpötäyttä yökerhoa. Turvavälit, maskit ja kokoontumisrajoitukset loistavat poissaolollaan.

– Minun ymmärtääkseni sama henkilö on aiemminkin vuokrannut tilaamme ongelmitta. Tietojeni mukaan viime viikonlopun bileisiin olisi kuitenkin tullut mukaan myös jokin muu järjestäjä, joka oli tuonut juhliin enemmän porukkaa. Emme olleet tällaisesta tietoisia. On kaikkien etu, että tapaus selvitetään, Haapalainen sanoo.

Puheenjohtajan mukaan ainejärjestössä mietitään nyt vuokrauskäytäntöjen muutoksia ja sitä, miten tilan mahdolliset väärinkäytökset voitaisiin ennaltaehkäistä jatkossa.

"Se päättyy tähän"

Haapalaisen sanojen mukaan vuokraajaan on otettu yhteyttä ja asiaa on selvitetty. Haapalainen painottaa, että vuokraajien pitää sitoutua noudattamaan Käärmeenpesän järjestyssääntöjä ja koronarajoituksia.

Asia oli hänen mukaansa käyty suullisesti läpi myös viikonloppuisen vuokraajan kanssa.

– Heidän vuokrauksensa kyseisessä tilassa ei tule jatkumaan. Se päättyy tähän, Haapalainen sanoo.

Hänen tiedossaan ei ole, miten järjestäytynyttä toiminta viikonlopun teknobileiden taustalla on mahdollisesti ollut. Poliisi selvittää nyt, onko sankoin joukoin väkeä vetäneiden karkeloiden taustalla jonkinlainen järjestäytyneempi tapahtumaorganisaattori, joka olisi naamioinut luvat vaativan yleisötilaisuuden yksityistilaisuudeksi ja mahdollisesti toiminut näin aiemminkin.

Virkavalta tutkii, onko juhliin ollut esimerkiksi pääsymaksu tai alkoholia anniskeltu laittomasti. Vaikka virkavalta oli hälytetty viikonloppuna paikalle Sörnäisiin, poliisilla ei ollut keinoa lakkauttaa juhlia, sillä kyseessä katsottiin olevan yksityistilaisuus.

Poliisi julkaisi tutkinnan käynnistämisestä tänään tiedotteen, jossa painotetaan, että Aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia on syytä noudattaa eikä yli 10 hengen yleisötilaisuuksia tai yksityistilaisuuksiksi naamioituja yleisötilaisuuksia tule järjestää.

Sörnäisiin aiemminkin hälytyksiä

Ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisista kertoo, että tapausta koskevat mahdolliset rikosnimikkeet voivat kytkeytyä esimerkiksi kokoontumis-, anniskelu-, tai elinkeinotoiminnan harjoittamiseen tai kotirauhaan liittyvien lakien rikkomiseen.

Ylikomisario vahvistaa, että poliisi on aiempinakin kuukausina saanut Sörnäisiin hälytyksiä ja käynyt erilaisissa juhlissa tarkistamassa, onko kyseessä yksityistilaisuus tai omat lupansa vaativa yleisötilaisuus.

Porola ei vahvista, onko poliisi saanut juuri Käärmeenpesän bileistä hälytyksiä aiemminkin.

– Samantyyppisistä tilaisuuksista on tullut ilmoituksia poliisille aiemminkin ympäri kaupunkia, myös Sörnäisten alueelle, tähän kyseiseen rakennuskokonaisuuteen. Nyt selvitämme asiaa ja sitä, millaisista rikosnimikkeistä voisi olla kysymys, poliisi sanoo.

Virkavallalla ei toistaiseksi ole tiedossaan epäiltyä tai epäiltyjä, jotka olisivat järjestäneet lakia ja rajoituksia rikkovia bileitä aiempinakin viikonloppuina, mutta sen mahdollisuutta nyt selvitetään.

Opiskelijoiden biletilakeskittymä

Sörnäisten rantatiellä sijaitsevaa kiinteistökompleksia voi perustellusti kutsua opiskelijajärjestöjen juhla- ja kerhotilojen keskittymäksi.

Farmasian opiskelijoiden Käärmeenpesän kanssa samassa rapussa sijaitsee lääketieteen opiskelijoiden hallinnoima juhlapaikka Euphoria, joka verkkosivutietojensa ja ainejärjestön MTV:lle antaman vahvistuksen mukaan ei ole tällä hetkellä lainkaan vuokrakäytössä.

Samaan rakennuskokonaisuuteen kuuluu myös oikeustieteen opiskelijajärjestön kerhotila, jota ainejärjestö kertoo vuokraavansa ainoastaan jäsenistön käyttöön.

Käärmeenpesää sen sijaan vuokrataan muillekin käyttäjille. Juhlatilan verkkosivuilla kerrotaan, että "476-neliömetrinen huoneisto kätkee sisäänsä muun muassa juhlasalin, loungen, kabinetin, suuren saunan sekä toimivan keittiön baaritiskeineen."

Verkossa nähtävillä olevan varauskalenterin perusteella Käärmeenpesä onkin ollut viime viikonloppuina tiheästi käytössä. YFK:n puheenjohtajan Haapalaisen tietoon ei ole kantautunut tietoa siitä, että poliisit olisi hälytetty paikalle aiemminkin. 

– Vuokratoimintaa on ollut, mutta muita isompia juhlia ei minun tietojeni mukaan ole ollut. Tietenkin tilanne voi mennä niinkin, ettei tieto poliisien mahdollisesta käynnistä kantaudu vuokraajan korviin, hän toteaa.

Naapuri: Miksei kukaan ole puuttunut?

Opiskelijabilekompleksin välittömässä läheisyydessä asuva naapuri kertoo MTV Uutisille, että rakennuksessa toistuvasti pidetyt juhlat ovat asumisrauhan turmeltumisen lisäksi herättäneet runsaasti kysymyksiä juhlijoiden välinpitämättömästä suhtautumisesta koronavirukseen.

Hän kertoo seuranneensa tilannetta lokakuusta saakka, jolloin hän muutti asuntoonsa. Naapuri on odottanut pitkään, että viranomaiset puuttuisivat tilanteeseen.

Käärmeenpesän sijaintiin sopivassa tilassa on hänen mukaansa pidetty vastaavia juhlia useana viikonloppuna ja juhlaväkeä on lapannut sisään vielä aamutunteinakin. Hänen havaintojensa mukaan sisäpihan ovella on myös päivystänyt jonkinlainen portsari.

"Tuntuuhan tämä holmöltä"

Tilanne on tuntunut hänestä pöyristyttävältä. Kovaääninen musiikki haittaa asuinrauhaa.

– Asunnostani näkyy suoraan sisäpihalle, jonka kautta juhlatilaan kulkee väkeä. Toiminta vaikuttaa hyvin systemaattiselta. Silmämääräisesti arvioiden juhlijoita on näyttänyt olevan jopa pari sataa. Ihmisiä saapuu ulos nahistelemaan ja tupakoimaan, aivan kuin yökerhon edustalle. Olen itsekin soittanut toissa viikonloppuna poliisit paikalle, naapuri kertoo.

– Tuntuuhan tämä hirvittävän hölmöltä, että yökerhot ovat kiinni ja tällaista toimintaa voidaan silti pitää valvomattomissa olosuhteissa. Yhteen hiileenhän tässä pitäisi nyt puhaltaa.

Lue myös:

    Uusimmat