Rikkoutunut lasi aiheutti äidille pahan haavan – sairaalasta palatessa kotona odotti sydäntä lämmittävä yllätys

Sosiaalisessa mediassa on muodostunut viraaliksi erään äidin kirjoitus, jossa hän kertoo palomiesten suuresta avusta tapaturman hetkellä.

Newyorkilaiselle äidille Rachel Schoonovelle sattui jouluaattona hiukan pahempi haaveri, kun hän oli tiskaamassa astioita. Rachel rikkoi vahingossa viinilasin ja lasinsirpaleet saivat hänen ranteensa aukeamaan.

Verenvuoto oli runsasta, sillä lasi oli osunut valtimoon.

– Verta oli välittömästi kaikkialla, sitä suihkusi kaikkiin keittiön kulmiin, Rachel kertoo Facebookissa.

Äiti sitoi kätensä pyyhkeeseen ja soitti hätänumeroon ja äidilleen. Ensimmäisenä paikalle saapui paikallinen palolaitos, West Elmira Fire Department, joka hillitsi Rachelin verenvuotoa kiristyssiteellä, odotti hänen kanssaan ambulanssia ja auttoi jopa hänen poikaansa Declania kuivaamaan itsensä ja pukemaan yöpaidan päälle.

Palomiehet tarjoutuivat lapsenvahdiksi

Ystävällisten palomiesten apu ei kuitenkaan loppunut siihen. Koska Rachelin äiti ei ollut vielä ehtinyt paikalle ja hänen miehensä oli töissä, ei ollut ketään vahtimassa perheen pientä poikaa.

– Jotkut palomiehistä tarjoutuivat välittömästi jäämään hänen kanssaan, kunnes joku muu pääsisi paikalle, ja myös naapuri tuli odottamaan hänen kanssaan, Rachel kertoo Facebookissa.


Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kotona odotti sotkun sijaan kirje

Yhdeksän tikin, veripussien ja jäykkäkouristusrokotteen jälkeen Rachel pääsi sairaalasta. Äiti odotti, että kotona olisi edessä kauhistuttava verinen sotku, mutta hän saikin yllättyä.

Sotkua ei ollut juuri huomattavissa.

– Nämä miehet pyyhkivät jääkaappini, kahvinkeittimeni, kaiuttimeni, kaappini, kylpyammeeni, lattiat ja jopa yksittäiset kahvikapselit, joihin oli osunut. He laittoivat likaiset pyyhkeet kylpyammeeseeni, heittivät lasin pois ja siivosivat veren pois lavuaaristani, Rachel kertoo.

Keittiön työtasolle oli myös jätetty kirje, jonka oli allekirjoittanut West Elmiran palomiehet.

– Toivottavasti voit paremmin ja teillä on mukava loma poikasi kanssa. Me siivosimme hiukan pian sen jälkeen, kun lähdit, toivottavasti se ei haittaa. Emme tosin tienneet, mitä tehdä maton kanssa. Juo puolestamme lasi viiniä ja voi paremmin, kirjeessä luki.


Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Rachel kiitteleekin Facebookissa kaikkia ja erityisesti juuri palomiehiä uskomattomasta avusta jouluna.

Jouluaattona tehty julkaisu on kerännyt jo yli 15 000 reaktioita ja tuhansia jakoja. Palomiesten toiminta on kerännyt kommentoijilta paljon kehuja.

Lähteet: Facebook, Mirror

Lue myös:

    Uusimmat