Republikaaneissa kytee uusi laitaoikeiston kapina: Konservatiivinen puhemies yritetään kaataa
Yhdysvaltalaismedian mukaan on epävarmaa, saako Marjorie Taylor Greene tarvittavaa äänimäärää esityksensä taakse.
Yhdysvalloissa republikaanien kovimman linjan laitaoikeistoa edustava Marjorie Taylor Greene kertoo toimittajille tehneensä esityksen edustajainhuoneen puhemiehen Mike Johnsonin kaatamiseksi kongressissa.
Georgiaa edustava Greene perusteli esitystään Johnsonin tukemalla rahoituspaketilla, jota Greene luonnehtii petokseksi.
Kongressin alahuone on ollut tällä kaudella pahasti solmussa niukalla enemmistöllä hallitsevien republikaanien sisäisten ristiriitojen vuoksi. Puhemiehen palli oli näiden riitojen vuoksi tyhjillään yli kolme viikkoa viime vuoden lokakuussa ennen kuin Johnson valittiin tehtävään.
Vastaava kapinoivien republikaanien esitys kaatoi puolueen edellisen puhemiehen Kevin McCarthyn lokakuun alussa. Yhdysvaltain politiikkaa seuraavan Hill-lehden mukaan on kuitenkin epävarmaa, voiko Greene saada tarvittavaa äänimäärää esityksensä taakse Johnsonin kaatamiseksi.
McCarthyn kaatumisen yhtenä syynä pidettiin sitä, etteivät edustajainhuoneen demokraatit suostuneet auttamaan häntä pois pinteestä, koska McCarthy ei suostunut tekemään heille vastineeksi myönnytyksiä.
Hillin mukaan osa demokraateista on valmis neuvottelemaan Johnsonin kanssa puhemiehen pelastamiseksi, mutta apua ei tälläkään kertaa heru ilmaiseksi. Demokraattien arvellaan vaativan Johnsonilta vastapalveluksena myönnytyksiä neuvotteluissa liittovaltion rahoituksesta ja Ukrainan tuesta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää