Mainos

Renkaiden vaihtosesonki lähestyy – tässä vinkit valintaan, vaihtoon ja säilytykseen

Jokasyksyinen rengassirkus tekee tuloaan. Nyt on siis hyvä hetki kerrata perusasioita renkaiden käytöstä, säilytyksestä sekä sopivan rengastyypin valinnasta.

Syksyn ensilumet on koettu Pohjois-Suomessa ja samaa odotetaan myös etelässä poikkeuksellisen lämpimistä keleistä huolimatta. Kuten liukkaalla kelillä ajettaessa myös renkaiden vaihdossa on hyvä ennakoida välttääkseen turhia ja ikävä yllätyksiä. Siihen ensimmäiseen talviseen aamuun ei nimittäin ole mukava lähteä kesärengastuksella.

Talvirenkaiden vaihtoajankohta on perinteinen keskustelunaihe. Tieliikennelaki edellyttää talvirenkaiden käyttöä joulukuun alun ja helmikuun lopun välisenä aikana, ja nastarenkaita saa käyttää marraskuun alusta lähtien tai olosuhteiden niin vaatiessa. Käytännössä siis paljon yöaikaan ja eri puolilla maata liikkuvien kannattaa varustaa autonsa hyvissä ajoin talvirenkailla. Nastaton rengas tuo vaihtoajankohtaan joustavuutta, sillä niiden käyttöaikaa ei ole säännelty, mutta etenkin yöpakkasten ja petollisen mustan jään selättämiseen nastarengas on varmempi vaihtoehto. Rengasvalintaa kannattaakin miettiä omien ajotottumusten ja -tarpeiden mukaan. Jos liikkumisen ajankohtaan ja ei voi vaikuttaa, on nastarengas useissa tapauksissa turvallisempi vaihtoehto.

Renkaanvaihtajan muistilista

Ennen renkaiden vaihtamista on tärkeää tarkastaa renkaiden ikä ja kunto. Etenkin pienillä vuosittaisilla kilometrimäärillä samat renkaat saattavat olla auton alla vuosikausia. Nyrkkisääntönä turvallisille renkaille voi pitää noin 10 vuoden ikää. Sitä vanhempien renkaiden kumiseos on suurella todennäköisyydellä niin kovettunutta, ettei se ole enää turvallinen tieliikenteeseen. Renkaan iän pystyy tarkastamaan renkaan kyljestä löytyvästä DOT-merkinnästä. Nelinumeroisessa tunnuksessa kaksi ensimmäistä numeroa merkkaavat valmistusviikkoa ja kaksi jälkimmäistä valmistusvuotta.

Kulutuspintaa talvirenkaassa tulee olla vähintään kolme milliä, ja nastarenkaissa nastamäärät eivät saa vaihdella merkittävästi renkaiden välillä. Myös kulutuspinnan tasaisuutta kannattaa arvioida; mikäli rengas on kulunut selvästi toiselta laidalta enemmän, on syytä tarkistaa pyörien suuntaukset.

Itse renkaita vaihdettaessa tulee varmistua turvallisesti vaihtopaikasta ja asianmukaisesti kalustosta. Paikan tulisi olla tasainen ja alustan kova, ettei tunkki pääse painumaan noston yhteydessä. Auton liikkuminen kannattaa estää kiiloilla. Autoista löytyvä tunkki on tarkoitettu vain tilapäiskäyttöön, eikä sitä ole suositeltavaa käyttää kausittaiseen renkaiden vaihtamiseen.

Rengaspaineet kannattaa tarkistaa mahdollisuuksien mukaan jo ennen vaihtoa ja säätää ne suosituspaineiden mukaisiksi. Pieni ylipaine ei haittaa renkaan toimintaa, mutta tämä saattaa heikentää mukavuutta. Rengaspaineet on suositeltavaa tarkistaa kuukauden välein. On myös hyvä huomioida, että ulkoilman viileneminen vaikuttaa ilmanpaineeseen ja kovemmilla pakkasilla renkaisiin pitää lisätä ilmaa.

Vanteiden kiristäminen paikoilleen tulee myös suorittaa huolellisesti ja valmistajan suositusten mukaisesti, mikä edellyttää momenttiavaimen käyttöä. Etenkin alumiinivanteiden kohdalla ylikiristys voi rikkoa vannetta. Alumiinivanteiden kohdalla on myös tärkeää käyttää oikeanlaisella kartiolla varustettuja pultteja tai muttereita, jotta kiristysvoima jakautuu oikein. Asennuksen yhteydessä väliin voi helposti jäädä hieman epäpuhtauksia, ja ensimmäisten ajokertojen aikana pultit tai mutterit voivat hieman elää. Tästä syystä jälkikiristys on hyvä tehdä muutaman ajokerran jälkeen.

Huolla ja säilytä renkaat oikein

Vaihdon jälkeen renkaita ei kannata jättää noin vain lojumaan ja odottamaan seuraavaa vaihtoa. Renkaat on suositeltavaa pestä ja etenkin talvirenkaiden urista on syytä poistaa isoimmat kivet. Painepesurilla renkaita pestäessä täytyy välttää liian pistemäistä ja kovaa painetta, sillä se voi vahingoittaa renkaan sisäistä rakennetta.

Pesun jälkeen ennen säilytystä renkaiden tulee antaa kuivaa. Säilytyspaikan tulisi olla viileä, kuiva ja suojassa Auringon valolta, eikä renkaat saa olla kosketuksissa kemikaalien kanssa. Mikäli renkaat pinotaan päällekkäin, ei pinon päälle saisi varastoida muuta tavaraa, sillä alimmainen rengas joutuu muutenkin kantamaan ison kuorman.

Helppo vaihtoehto renkaiden säilytykselle on rengashotelli. Monesti näiden palveluun kuuluu myös edellä kuvatut huoltotoimet ja oikeanlainen säilytys.

Kuvat: Mikko Autio, Jussi Ranta ja Michelin

Teknavin 16. tuotantokauden uudet jaksot esitetään maanantaisin klo 22.35 MTV3-kanavalla. Uusinnat perjantaisin ja sunnuntaisin MTV3:lla. Lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.