Yöpakkaset ovat saavuttaneet jo eteläisimmänkin Suomen ja lähipäivien aikana lämpötilat pysyvät alhaisina. Etenkin aamu- ja ilta-aikoihin autoilevien on hyvä tiedostaa asia, sillä tien pinnan liukkaus saattaa yllättää kokeneenkin autoilijan. Riittävän ajoissa talvirenkaisiin siirtyminen on luonnollisesti äärimmäisen tärkeää turvallisuuden kannalta, mutta myös ajotyyli ja auton siisteys kannattaa muistaa.
Talvirenkaat alle tarvittaessa
Tieliikennelain mukaan nastarenkaat saa laittaa auton alle 1.11., mutta tarvittaessa myös aikaisemmin. Jos ajaminen sisältää säännöllisesti esimerkiksi ajamista yöllä, on talvirenkaiden vaihtaminen perusteltua. Kitkarenkailla ei ole käyttörajoitteita, joten ne voi vaihtaa huoletta alle jo huomattavasti aikaisemmin. Talvirenkaiden käyttöpakko alkaa 1.12., jolloin kesärenkailla ei saa enää ajaa liikenteessä.
Ajotyyli olosuhteiden mukaan
Hyväkään rengas ei pelasta liian suurelta tilannenopeudelta. Kesän jälkeen on siis tärkeä muistaa, että liukkaalla pinnalla auto ei reagoin kuljettajan käskyihin yhtä tarkasti kuin kuivalla asfaltilla. Pidon määrä vaihtelee syksyllä hyvinkin paljon lämpötiloista ja kelistä riippuen, minkä vuoksi on äärimmäisen tärkeää sopeuttaa oma ajotyyli vallitseviin olosuhteisiin. Talvirengas eroaa rakenteeltaan kesärenkaista, minkä vuoksi se ei kuivalla asfaltilla pärjää ominaisuuksiltaan kesärenkaille.
Talvirengas kannattaa myös niin sanotusti ajaa sisään. Käytännössä kuljettajan tulisi välttää rajuja kiihdytyksiä, jarrutuksia ja kaarroksia muutamien ensimmäisten satojen kilometrien ajan, jotta nastat pääsevät asettumaan kunnolla paikalleen.

