Mainos

Rekkatragedian kuolonuhreista puolet saattaa olla vietnamilaisia, uhrit matkustivat ehkä väärennetyillä kiinalaisilla passeilla

1:44
Aiemmin epäiltiin, että kaikki 39 siirtolaista olisivat olleet Kiinan kansalaisia.

Englannin rekkatragedian kuolonuhreista puolet saattaa olla vietnamilaisia. Useat vietnamilaiset perheet pelkäävät omaisiaan olleen rekassa, josta löytyi aiemmin tällä viikolla 39 vainajaa.

Britanniassa toimiva vietnamilaisten järjestö VietHome kertoo saaneensa valokuvia lähes 20 ihmisestä, joiden kerrotaan olevan kateissa. Iältään he ovat 15–45-vuotiaita.

Kuolonuhreilla saattoi olla mukanaan väärennetyt kiinalaiset passit, kertoo uutistoimisto AFP.

Poliisi sanoi aluksi, että kaikki kontista keskiviikkona kuolleena löytyneet 39 ihmistä olisivat Kiinan kansalaisia. Sittemmin on tullut ilmi tietoja, joiden perusteella vaikuttaa siltä, että ainakin osa heistä on vietnamilaisia.

Kaksi vietnamilaista perhettä on tullut julkisuuteen ja kertonut, että he pelkäävät omaistensa olevan kuolonuhrien joukossa. Molemmat perheet ovat kotoisin Vietnamin keskiosissa sijaitsevasta köyhästä Ha Tinhin maakunnasta.

20-vuotiaan vietnamilaismiehen isä kertoi uutistoimisto AFP:lle, että hänen poikansa oli määrä matkustaa Britanniaan Ranskasta, missä tämä oli oleskellut laittomasti viime vuodesta lähtien.

Poika kertoi isälleen, että oli maksanut matkasta 11  000 puntaa (noin 14  500 euroa). Isän mukaan poika toivoi pääsevänsä Britanniassa töihin kynsihoitolaan.

"En pysty hengittämään"

Poika oli ilmeisesti lähtenyt matkaan Pariisista maanantaina eli kaksi päivää ennen ruumislöytöä. Sitten isä sai puhelun tuntemattomalta vietnamilaismieheltä.

–  Hän kertoi, että jotain odottamatonta oli tapahtunut. Romahdin lattialle, kun kuulin sen. Vaikuttaa siltä, että hän (poika) oli rekan kontissa, missä kaikki kuolivat, isä kertoi.

BBC:n haastattelema 26-vuotiaan vietnamilaisnaisen veli kertoi perheen saaneen tiistaina viestin, jossa nainen kertoi, ettei pysty hengittämään. Veljen mukaan sisar oli aiemmin maksanut 30  000 puntaa (noin 37  000 euroa) salakuljettajille, jotta nämä järjestäisivät matkan Englantiin.

Naisen perhe on julkaissut naisen lähettämän tekstiviestin.

–  Olen todella, todella pahoillani, isä ja äiti, matkani ulkomaille on epäonnistunut. Olen kuolemassa, en pysty hengittämään. Rakastan teitä paljon. Olen pahoillani, äiti, tekstiviestissä luki.

Epäiltyjen kuulusteluja jatketaan tänään

Poliisi jatkaa epäiltyjen kuulusteluja tänään. Tutkinnassa on otettu kiinni neljä ihmistä: rekan 25-vuotias kuljettaja, 48-vuotias mies sekä 38-vuotiaat mies ja nainen. Poliisi on kertonut, että kuljettaja ja 48-vuotias mies ovat Pohjois-Irlannista ja 38-vuotiaat mies ja nainen ovat englantilaisia.

Myös kuolonuhrien henkilöllisyyden selvittäminen jatkuu. Britannian viranomaiset selvittävät asiaa yhteistyössä sekä Kiinan että Vietnamin lähetystöjen kanssa.


Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja