Rekkaprotestin järjestäjä pettyi – "Ensi kerralla tukimme koko kaupungin"

Koe koko rekkaprotesti alle minuutissa 0:42

Tämän päiväistä rekkaprotestia järjestämässä ollut autonkuljettaja Kristian Laakso oli silminnähden pettynyt. Muutaman päivän varoitusajalla rekkaprotestiin ei päässyt kuin vajaa 20 autoa.

– Hallitus haluaa aika nopealla aikataululla vapauttaa Suomen kabotaasisäädöksiä, niin ei meillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin reagoida sillä porukalla, joka viikonlopun puskaradiolla saatiin liikkeelle. Me ehdimme nyt reagoimaan sen verran mitä ehdimme.

Turhaan prostestia ei Laakson mukaan missään nimessä järjestetty.

– Meidän täytyy näyttää se, että saimme aikaan jotain pienelläkin varoajalla. Meitäkin pitää kuunnella, Laakso puhisee eduskuntatalon edessä.

Etukäteen poliisi varautui jopa liikennekaaokseen, kun rekkakulkue matkasi Helsingin Vuosaaresta eduskuntatalon eteen aamukahdeksan aikaan. Poliisin mukaan protestissa oli kuitenkin enimmillään mukana parikymmentä ajoneuvoa, joista suurin osa oli pelkkiä rekan nuppeja. Merkittävää haittaa muulle liikenteelle ei kolmeakymppiä kulkenut kulkue aiheuttanut.

– Jos meille olisi annettu kuukausi aikaa järjestellä tätä, niin väitän, että tässä eduskuntatalon edessä olisi ollut 200 autoa. Viimekertaisissa mielenosoituksissa meillä on ollut 50-100 autoa, ja niissä olemme tuoneet mielipidettä esille. Nyt on kysymys eduskunnan äänestyksestä, Kristian Laakso sanoo.

Mielenilmaus on kohdistettu hallituksen esitykseen, jolla poistetaan kansalliset täsmennykset EU:n kabotaasisäännöksiin. Keskeinen ero Suomen määritelmien ja EU-säännösten välillä on se, kuinka kuljetetut kuormat lasketaan.

Kabotaasi tarkoittaa maan sisäistä kuljetusta kulkuneuvolla, joka on rekisteröity toiseen maahan. EU-säädökset sallivat kabotaasin EU- ja Eta-valtioiden ajoneuvoille tietyin edellytyksin.

"Valvonta puuttuu"

Kuljetusala vastustaa hallituksen esitystä tiukasti. Etenkin autonkuljettajat korostavat edsukuntatalon edessä, etteivät vanhat ongelmat ole hävinneet. Runsas vuosi sitten kuorma-autoväki vaati laittoman, lähinnä rajan yli tulevan kuorma-autoliikenteen tehokkaampaa valvontaa.

Nyt suunniteltu mielenilmaus liittyy samaan asiakokonaisuuteen, sillä järjestäjien mukaan Suomen selkeät kabotaasisäännökset ovat helpottaneet ulkomaisen kuorma-autoliikenteen valvontaa.

– Se on päivänselvä asia, että jos me EU:ssa olemme, niin kabotaasisäännökset vapautuvat jossain muodossa, mutta nyt puhutaan myös siitä, että ensin pitäisi saada Euroopan kuljetusala samalle viivalle.

– Keski-Euroopassa esimerkiksi on paljon rajummat sanktiot laittomasta kabotaasista ja muusta. Siellä sitä myös valvotaan paremmin sitä ja valvotaan, että kuljettajille maksetaan se oikea palkka. Suomen ongelma on, että täällä ei ole minkäänlaista valvontaa. Peruspilari on hoitamatta, Laakso kertoo.

Uusia rekkaprotesteja tulossa

Laakso veikkaakin, että vaikka hallituksen esitys menisi läpi, niin jatkossa rekkakuskit järjestävät vielä uusia protesteja. Ja seuraavalla kerralla kunnon varoajalla.

– Meidän pitää ottaa käyttöön järeämpiä aseita. Tuntuu, ettei meitä kuunnella ollenkaan. Seuraavan protestin pitää olla iso, että meidät huomataan. Ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin tukkia sitten vaikka koko Helsingin liikenne, Laakso toteaa.

Kuljetusalan yrittäjä- ja työntekijäjärjestöt SKAL, ALT ja AKT ovat vastustaneet hallituksen esitystä. Järjestöt haluavat pitää laissa muun muassa kuljetusta 7 päivässä -rajoituksen. Lisäksi kabotaasikuljetuksen olisi pysyttävä vastaisuudessakin tilapäisenä. Euroopan komissio haastoi Suomen 16.6. EU:n tuomioistuimeen asiassa viivyttelyn vuoksi. SKAL:n mukaan asiasta liikkuu paljon väärää tietoa.

Oppositio esityksestä näreissään

Eduskunta ratkaisee kabotaasipykälien kohtalon huomenna.

Eduskuntatalon edessä kuljettajille puhui SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen, jonka mukaan SDP esitti tänään esityksen hylkäämistä eduskunnassa. Hallituksen edustajia ei paikan päälle rekkakuskien kanssa puhumaan tullut yhtäkään. Myös SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne muistutti opposition tekevän kaikkensa, ettei esitys menisi läpi.

Katso Antti Rinteen kommentti videolta: 

Rinne: SDP vie asiaa oikeaan suuntaan 0:16

Mielenilmausta oli järjestämässä ainakin rekkaprotesti.fi -ryhmä, joka on perustettu kuljetusalan äänitorveksi. 

Vuosaaressa valmistauduttiin rekkakulkueen starttiin 1:03

Lue myös:

    Uusimmat