Mainos

Rautaruukin tappio selkeästi odotettua suurempi

Teräsyhtiö Rautaruukki kärsi tammi-syyskuussa terästuotteiden alhaisena pysytelleestä hintatasosta ennakoitua enemmän. Yhtiön tulos rahoituserien jälkeen putosi 23 miljoonaa euroa eli 137 miljoonaa markkaa tappiolliseksi, kun markkinoilla oli odotettu keskimäärin 26 miljoonan markan tappiota.

Viime vuonna samaan aikaan Rautaruukin tulos oli 821 miljoonaa markkaa voitollinen. Yhtiön osavuosikatsauksen mukaan terästuotteiden kysyntä ja hinnat elpyivät heinä-syyskuussa vuoden alkupuolen tasosta, mutta jäivät Euroopassa kuitenkin vielä pienemmiksi kuin vuosi sitten.

Rautaruukin tulos osaketta kohti laski 0,18 euroa tappiolliseksi vertailukauden 0,8 euron voitosta ja liikevaihto supistui 11 prosenttia 10,4 miljardiin markkaan. Terästuotteiden kysyntä ja hinnat vahvistavat Rautaruukin arvion mukaan vuoden viimeisen neljänneksen tulosta, mutta konsernin koko vuoden tulos jää kuitenkin tappiolliseksi. Tulos jatkanee kuitenkin paranemistaan ensi vuonna.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.