Ratsastuksenohjaajan läimäytys tallentui videolle – Suomen Ratsastajainliitto tuomitsee teon: "Ala-arvoista toimintaa"

Miksi ratsastamiseen on painoraja? Hevossairauksien erikoiseläinlääkäri vastaa 2:03
Miksi ratsastamiseen on painoraja? Hevossairauksien erikoiseläinlääkäri vastaa

TikTokissa leviää video sastamalalaisen ratsastuskoulun ratsastustunnilla tapahtuneesta ylilyönnistä. Suomen Ratsastajainliitto on aloittanut asiassa selvityksen. 

Sosiaalisessa mediassa on lähtenyt leviämään Sastamalassa sijaitsevan KT-tallin maneesissa kuvattu video. Videolla ratsastustunninohjaaja muun muassa huitoo alaikäistä ratsastajaa ja ponia kohti käsillään, lähestyy sitten ratsukkoa rivakasti ja läimäyttää ainakin kertaalleen ponia lautasille. Lautaset vastaavat ihmisen takamusta.

Talli myöntää tapauksen ja on esittänyt asiasta anteeksipyynnön omilla Facebook-sivuillaan.

"Pyydämme kaikilta anteeksi ratsastuksenohjaajamme toimintaa toissapäiväisellä ratsastustunnilla. Hänen käytöksensä oli täysin asiatonta, eikä ole tallimme arvojen mukaista. Selvitämme asiaa yhdessä ratsastuksenohjaajan ja Ratsastajainliiton kanssa."

Tallin omistaja Teija Tuominen kertoo olevansa tapauksesta hämmästynyt ja pahoillaan.

– Asia tuli tietooni eilen illalla ja olemme keskustelleet tänään Suomen Ratsastajanliiton edustajien kanssa. Selvitys on vielä kesken. Tämä tapaus tuli täytenä yllätyksenä. Kyseinen opettaja on ollut hyvin pidetty ja opettanut meillä seitsemän vuotta. Hän itsekin ihmetteli omaa käytöstään.

Tunnit ovat jatkuneet tänään tallilla normaalisti, mutta eri ohjaajan opetuksessa.

"Ala-arvoista toimintaa"

Kyseinen talli on Suomen Ratsastajainliitto ry:n (SRL) hyväksymä jäsentalli. SRL vahvistaa, että se on aloittanut asiassa selvityksen. SRL:n viestintäpäällikkö Kati Hurme kertoo, että hän on mukana tapauksen selvityksessä ja nähnyt kyseisen videon. Hurme on myös puhunut videolla esiintyvän ratsastuksenohjaajan kanssa.

– Hän sanoi olevansa pahoillaan ja, että häneltä pettivät hermot. Liittona voimme vain ohjeistaa ja valvoa. Jos selvityksessä todetaan, ettei talli ole kelvollinen SRL:n jäseneksi, jäsenyys puretaan. Tällaisella ei ole mitään tekemistä ratsastuksenopetuksen kanssa. Ala-arvoista toimintaa. 

Videolla esiintyvän henkilön vaatetus vaihtuu kesken videon. Hurme kertoo, että SRL tutkii videot ja selvittää, onko videon tapahtumat kuvattu saman tunnin aikana, vai ovatko ne kooste useammalta päivältä. Hurme kertoo, että liitto ottaa selvityksen jälkeen tarvittaessa yhteyttä myös viranomaisiin mikäli käy ilmi, että lapsille ja nuorille on koitunut vaaraa tai jos kyseessä on eläinsuojeluasia.

– Ei kuulu lasten ja nuorten eikä hevosten kanssa toimimiseen tällainen. Järkyttävää, ylilyönti.

SRL:n jäsentallit ovat talleja, jotka ovat sitoutuneet toimimaan SRL:n arvojen mukaisesti. Ratsastajainliiton keskeisiä tehtäviä on turvata hevosen hyvinvointi kaikessa urheilu- ja harrastetoiminnassa ja ja kehittää Suomen ratsastuksenopetusta ja valmennusta.

Lue myös:

    Uusimmat