Raskaana oleva morsian oli vain minuuttien päässä alttarilta, kun vointi heikkeni – surun murtamasta sulhasesta tulikin yksinhuoltajaisä
Raskaana olevan morsian kuoli aivoinfarktiin Brasiliassa. Vauva onnistuttiin pelastamaan hätäsektiolla.
30-vuotias Jessica Guedes oli kuudennella kuulla raskaana, kun hän kuoli vain minuutteja ennen kuin hänen tarkoituksensa oli astella alttarille, uutisoi Daily Mail. Sulhanen on nyt yksinhuoltajaisä viime hetkellä pelastetulle tyttärelle.
Guedes matkusti limusiinilla kirkolle São Paulon kaupungissa, kun hänen olotilansa heikkeni. Perhe ajatteli pahoinvoinnin johtuvan ahdistuksesta, mutta todellisuudessa kyseessä oli jotain paljon vakavampaa. Gaudes valitti tuntevansa huimausta ja kipua niskassaan.
31-vuotias sulhanen Flavio Gonçalvez odotti morsiantaan alttarilla ja luonnollisesti huolestui viivästyksestä. Pian morsiamen perheenjäsen kuitenkin kertoi, että Guedes oli pyörtynyt autoon. Palomiehenä työskentelevä sulhanen juoksi paikalle ja aloitti elvytyksen.
Sukulainen: "Jessican raskautta seurattiin"
– En voi vieläkään uskoa, että tämä tapahtui. Tuntuu kuin olisin surullisessa elokuvassa, joka saa itkemään ja itkemään. Minun tapauksessani elokuva ei kuitenkaan tule päättymään, vaan kärsimys jatkuu ikuisesti, Gonçalvez sanoo.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Guedes todettiin aivokuolleeksi pian sairaalaan saapumisen jälkeen. Syynä oli raskausmyrkytys ja sisäinen verenvuoto sekä aivoinfarkti. 29-viikkoinen vauva pelastettiin hätäsektiolla juuri ennen äidin kuolemaa viime sunnuntaina.
– Jessican raskautta seurattiin, hänellä ei ollut korkeaa verenpainetta raskauden aikana. Hän oli terve, liikkui ja söi hyvin, morsiamen perheenjäsen kertoo.
Lähde: Daily Mail, The Sun
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää