Raskaalla liikenteellä haasteita pääkaupunkiseudulla: liikenne lisääntynyt, taukopaikoista pulaa

Erityisesti pääkaupunkiseudulla on pulaa raskaalle liikenteelle soveltuvista taukopaikoista, ja varsinkin yöaikaan monet taukopaikat ovat ylikuormittuneita, kertoo Uudenmaan ely-keskus.

Asia käy ilmi keskuksen viime syksyllä tekemästä taukopaikkojen käyttäjälaskennoista Uudellamaalla. Keskuksen mukaan raskaan liikenteen määrä keskeisimmillä pääväylillä on kasvanut kymmeneksellä viimeisen neljän vuoden aikana. Samalla raskaan liikenteen taukoihin soveltuvat alueet ovat vähentyneet, eikä korvaavia alueita ole rakennettu.

– Laskennat osoittavat tilanteen selvästi heikentyneen vuosien mittaan, sanoo liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen kehittämispäällikkö Janne Kojo Uudenmaan ely-keskuksesta tiedotteessa.

– Pahin tilanne on Helsingin seudulla. Esimerkiksi Kehä III:lla ei käytännössä ole yhtään raskaalle liikenteelle soveltuvaa levähdysaluetta, joka vastaisi tämän päivän tarpeisiin.

Liikenneturvallisuus ja lainsäädäntö edellyttävät kuljettajia pitämään taukoja määrätyin aikavälein.

Kaavoitus avainroolissa taukoalueiden lisäämisessä

Taukopaikkojen käyttömäärät ovat kasvaneet noin viidenneksellä. Yöajan käyttäjämäärä on lisääntynyt esimerkiksi Vuosaaren satamassa, jossa yöllä käyttöaste on jopa 115 prosenttia. Myös Helsinkiin johtavien pääväylien taukopaikat, joilla on palveluita yöaikaan, olivat selvityksen mukaan ylikuormittuneita.

Uudenmaan ely-keskus huomauttaa, että taukojen oikea-aikaisuus sekä ajantasaus esimerkiksi satamiin tai määränpäähän saapuessa palvelevat kuljetusketjujen kustannustehokkuutta. Lisäksi esimerkiksi pitkillä yötauoilla alueen turvallisuus niin ajoneuvolle, kuljettajalle kuin lastille on keskeistä.

Hän patistaa valtiota ja kuntia huolehtimaan yhdessä liikenteen toimintaedellytyksistä. Osansa asiassa on Kojon mukaan valtiolla, mutta ongelman ratkaisussa tärkeää on myös sopivien maa-alueiden löytäminen.

– Tässä kunnat sekä kaupungit ja erityisesti niiden kaavoitus ovat avainroolissa, Kojo toteaa tiedotteessa.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.